Paavo Arhinmäelle musiikintekijöiden kunniamaininta

Säveltäjien ja sanoittajien Elvis ry:n vuotuinen Prix Elvis -kunniamaininta on myönnetty kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle (vas.).

Arhinmäki palkittiin hänen ansiokkaasta työstään suomalaisten musiikintekijöiden hyväksi. Tunnustuspalkinnolla ei ole rahallista arvoa.

Elvis ry:n hallitus kiittää perusteluissaan Arhinmäkeä erityisesti hänen julkisista kannanotoistaan tekijänoikeuksien puolesta.

Yhdistyksen mukaan Arhinmäki on myös pistänyt itsensä ja arvovaltansa esimerkillisesti likoon musiikintekijöitä koskettavissa ajankohtaisissa ja usein tulenaroissakin kysymyksissä. Esimerkkeinä mainitaan muun muassa piratismin vastustaminen, verotuskysymykset ja mediakonsernien epäreilujen sopimusten arvosteleminen.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat