Paavin autuaaksi julistaminen täytti Vatikaanin

Edesmennyt paavi Johannes Paavali II on julistettu autuaaksi Vatikaanissa. Pietarinkirkon aukiolla ja sen lähellä oli yli miljoona ihmistä seuraamassa messua.

Autuaaksi julistaminen on viimeinen askel ennen pyhimykseksi julistamista.

Paavi Benedictus XVI aloitti messun kello 11 Suomen aikaa.

Messuun osallistuu 16 valtionpäämiestä, viisi kuninkaallista ja liki 90 virallista valtuuskuntaa.

Suuri joukko ihmisiä vietti Pietarinaukiolla koko viime yön varmistaakseen itselleen hyvän paikan messussa. Eilen Circus Maximus -puistoalueella pidettyyn rukoustilaisuuteen Roomassa osallistui arviolta 200 000 ihmistä.

Monet Rooman kirkoista pitivät ovensa auki koko yön, jotta pyhiinvaeltajat voisivat tulla niihin rukoilemaan.

Johannes Paavalin arkku on tuotu Pietarinkirkon kryptasta alttarille, missä se on kaikkien halukkaitten nähtävillä messun jälkeen.

Kuusi vuotta sitten kuollut Johannes Paavali II valittiin katolilaisten johtajaksi vuonna 1978. Puolalaisena hän oli yli 400 vuoteen ensimmäinen Italian ulkopuolelta paaviksi noussut henkilö.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Katso Mirja Sipisen juttu (Seitsemän uutiset 1.5.2011)

Lue myös:

    Uusimmat