Paavi sekoitti lausunnoillaan Espanjan piispojen pasmat

Katolista uskoa tunnustava maailma on kuohunut sen jälkeen, kun uusi paavi Francisco on ottanut moraaliasioissa poikkeuksellisen vapaamielisen kannan.

Paavi Franciscus on kuluneena syksynä muun muassa korostanut, että katolisen kirkon ei tulisi korostaa opeissaan abortin, ehkäisyn homoliittojen vastustamista.

Espanjassa katolisen kirkon johto eli piispat vaikuttavat olevan paavin linjauksista hämillään – itse asiassa piispat ovat olleet hiiren hiljaa paavin liberaalien kommenttien jälkeen.

Espanjan katolisessa kirkossa on ollut perinteisesti hyvin tiukka kanta moraaliasioissa. Abortin, ehkäisyn ja homoliittojen vastustamiseen on laitettu kirkon puolelta vuosikausia paljon aikaa ja energiaa.

Kirkko on järjestänyt mielenosoituksia, seminaareja ja lobannut aktiivisesti, jotta maailma pysyisi moraalisesti oikeilla raiteilla.

Paavi Franciscusin linjaukset ovatkin vetäneet jossain määrin katolisen kirkon tiukalta kannalta maton alta. Asiaa ei suinkaan helpota se, että Vatikaanin uusi kakkosmies, Pietro Parolin, möläytti venezuelaislehden haastattelussa, että pappien selibaatti voitaisiin ottaa keskusteluun.

Selibaattipakon poisto lisäisi pappien määrää huomattavasti

Liberaalimmat tahot ovat toivoneet, että vapaamielisempi paavi olisi ratkaisu Espanjan katolisen kirkon kriisiin.

Kirkkosalit eivät ole houkutelleet espanjalaisia vuosikausiin, kansa pääsääntöisesti hyväksyy kaiken, minkä katolinen kirkko kieltää ja kirkolta itseltään on loppumassa työntekijät.

Pappien keski-ikä on Espanjassa kuudenkymmenen toisella puolella, eikä papin kutsumusammattiin ole tunkua. Tuhansia papin pestejä onkin auki.

Lisäksi papilta vaadittava, koko iän kestävä selibaatti on monelle kova kynnys, ja yksi syy siihen, että espanjalaisnuoret eivät papiksi halua.

On laskettu, että jos selibaatista luovuttaisiin ja papit voisivat mennä naimisiin, olisi Espanjassa heti 6000 pappia valmiina messuamaan. Tämän verran nimittäin Espanjassa on papin viran jättäneitä ja naimisiin menneitä entisiä pappeja.

MTV3, Hannu Arvio, Barcelona

Lue myös:

    Uusimmat