Paavi saatettu haudan lepoon

Yhteensä sadat miljoonat ihmiset seurasivat paavin hautajaisia televisiosta sekä paikan päällä.

Paavi Johannes Paavali II:n hautajaisista muodostui tänään erityisesti tavallisen kansan harras surujuhla. Paavi laskettiin haudan lepoon Vatikaanissa lähes kolmen tunnin messun jälkeen. Hänet haudattiin kryptaan Pietarinkirkon alle sinetöidyssä, kolminkertaisessa arkussa.

Uutistoimistojen mukaan yhteensä noin miljoona ihmistä on seurannut hautajaisia Pyhän Pietarin aukiolla ja sen lähettyvillä. Lisäksi sadat miljoonat ihmiset seurasivat hautajaisia televisiosta.

Paavin ruumis pantiin aamulla Pietarinkirkossa sypressipuiseen arkkuun. Arkku oli Pyhän Pietarin aukiolla hautajaisseremonian ajan. Hautajaismessun johti saksalaiskardinaali Joseph Ratzinger. Häntä avustivat muut kardinaalit sekä ortodoksisen kirkon patriarkat.

Paavin hautajaismessu päättyi yleisöjoukon suosionosoituksiin, kun arkku käännettiin viimeisen kerran yleisön näkyville kirkon ovella. Messun jälkeen arkku laskettiin Vatikaanin Pietarinkirkon kryptaan.

-Tänään hautaamme hänet maahan kuolemattomuuden siemenenä. Sydämemme ovat täynnä surua mutta samaan aikaan myös iloista toivoa ja kiitollisuutta, sanoi kardinaali Joseph Ratzinger saarnassaan.

paavin arkku 8.4.2005

Useita arvovieraita

Hautajaiset käytiin tiukkojen turvatoimien varjossa, sillä niihin osallistui suuri joukko arvovieraita: viisi kuningasta, kuusi kuningatarta ja ainakin 70 presidenttiä.

Vieraiden joukossa olivat muiden muassa Britannian pääministeri Tony Blair, Englannin kruununprinssi Charles, Yhdysvaltain presidentti George W. Bush sekä entiset presidentit Bill Clinton ja George Bush. Suomea hautajaisissa edustivat pääministeri Matti Vanhanen sekä arkkipiispat Leo ja Jukka Paarma. Lisäksi Suomen katolista kirkkoa edusti isä Tuomo T. Vimpari.

Kaikkiaan kaupungissa on noin neljä miljoonaa pyhiinvaeltajaa. Monet heistä ovat tulleet Puolasta, joka oli myös edesmenneen paavin kotimaa.

(MTV3-Reuters-STT)

(Seitsemän uutiset 08.04.2005)

Katso Netti-tv:stä uutiskuvaa hautajaismessusta Vatikaanista:

(APTN 08.04.2005)

(APTN 08.04.2005)

Lue myös:

    Uusimmat