Paavi kehotti rauhaan Lähi-idässä

Paavi Johannes Paavali II kehotti pääsiäisviestissään maailman johtajia rauhaan osoittaen sanansa erityisesti Lähi-idän maiden johtajille. Noin 150 000 ihmistä oli kokoontunut Pietarinkirkon edustalle Roomaan kuulemaan katolisen kirkon päämiehen pääsiäissanomaa.

Uuden vuosituhannen alkaessa maailma tarvitsee paavin mukaan Kristuksen rauhansanomaa. Paavi sanoi kuitenkin, että maailman ei pidä unohtaa ihmisiä jotka ovat joutuneet veljessotien ja murhien uhreiksi. Hän viittasi erityisesti Afrikan ja Euroopan etnisiin yhteenottoihin. Tällaiset murhenäytelmät "kylvävät nyt maahan kuoleman ja uusien yhteenottojen siemeniä surun huomista varten".

Paavi esitti lopuksi siunauksensa, Urbi et orbi, perinteiseen tapaan kymmenillä eri kielillä.

Lähi-idässä rauha on paavin mukaan vaarassa erityisesti Jerusalemissa. Tämä oli ilmeisesti viittaus Israelin käynnistämiin uudisasutuksiin Jerusalemin arabiosassa.

77-vuotias paavi on sairastellut viime vuosina, mutta sunnuntaina hän näytti varsin hyväkuntoiselta. Paavin pääsiäissanoma välitettiin radiossa ja televisiossa 65 maahan.

Lauantaina Pietarinkirkossa pidetyssä yömessussaan paavi sanoi, että moderni ihminen on kadottanut kyvyn tunnistaa Jumalan aikaansaannoksia. Paavin mukaan ihmiset ovat niin tietoisia omasta kyvystään määrätä maailmaa, että he ovat menettäneet kyvyn tunnistaa Luojansa jälkiä.
(STT-Reuters-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat