Päätös kotihoidon tuesta jäi närästämään ministeri Räsästä

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen arvostelee hallituksen eilistä päätöstä kotihoidon tuen jakamisesta molempien vanhempien kesken.

Puoluekokouksessa puhuneen Räsäsen mielestä uudistuksella rajataan perheiden valinnanvapautta. Hänen mukaansa puolue vastusti uudistusta viimeiseen asti, mutta ei ollut valmis lähtemään hallituksesta sen takia.

Tilanne hallituksen eilen päättyneissä neuvotteluissa oli Räsäsen mukaan lopulta se, että uudistus olisi viety eteenpäin myös ilman kristillisdemokraatteja. Puolue olisi siten päätynyt oppositioon.

– Yksityiskohta kotihoidon tuen jaksottamisesta oli loppuun saakka sellainen, johon jätimme varauman. Sitten kun eri ryhmien kokouksista tuli päätökset, että tuo paketti hyväksyttiin, siihen ei enää voitu palata, Räsänen kertasi toimittajille Hämeenlinnassa.

Hallitus päätti eilen uudistuksista, joilla on tarkoitus kuroa umpeen julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyysvaje. Tulojen ja menojen epätasapaino on yli yhdeksän miljardia euroa.

– Kaikilla puolueilla oli vaikeita kysymyksiä. Kaikki puolueet joutuivat toteamaan sen, että paperissa on linjauksia, jotka ovat puolueiden ottamien kantojen vastaisia.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat