Mainos

"Päätöksiä odotellaan"

Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala syyttää hallitusta vitkastelusta. Ojala muistuttaa, että hidastelulla on hintansa.

Palvelutyönantajien toimitusjohtaja Arto Ojala perää hallitukselta päätöksiä. Ojalan mukaan hallitus on siirtänyt valitettavan paljon asioita, joista hallitusohjelmaa laadittaessa ja hallituskauden alkuvaiheessa puhuttiin, eteenpäin tai unohtanut kokonaan.

Ojalan mukaan pääministeri Matti Vanhasen hallitus ei ole tehnyt kuin kaksi merkittävää talouspoliittista päätöstä. Ojalan mukaan ensimmäisen päätöksen teki todellisuudessa nykyhallituksen edeltäjä, Anneli Jäätteenmäen hallitus, nopean päätöksen tuloverotuksen keventämisestä viime vuoden heinäkuussa. Toinen merkittävä päätös oli yhteisö- ja pääomaverotuksen uudistamispäätös.

Ojala toteaa, että hallituksen vitkastelu päätöksenteossa koituu kalliiksi. Hänen mukaansa lasku hidastelusta tulee kansalaisille. Vitkastelun hintana on hidas talouskasvu, heikkenevä työllisyys ja korkea työttömyys. Ojala muistuttaa, että hallituksen tärkein talouspoliittinen tavoite on työllisyys.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.