Päätoimittajat: Media irtisanoo lähivuosina

Päätoimittajat povaavat Suomen mediaan irtisanomisia lähivuosina.

SuomiAreenan päätoimittajakyselyyn haastatellut päätoimittajat uskovat, että toimituksellista henkilöstöä vähennetään tulevan kahden vuoden aikana. MTV3:n SuomiAreenaa varten tekemä kysely kohdennettiin merkittävimpien uutisvälineiden vastaaville päätoimittajille. Kysely lähetettiin kesäkuussa 23:lle päätoimittajalle, joista 11 vastasi kyselyyn.

MTV3 kysyi: "Uskotteko, että media-ala vähentää Suomessa toimituksellista henkilöstöä tulevan kahden vuoden aikana?" Yhdestätoista vastaajasta yhdeksän uskoi, että media-alan työntekijöiden määrä vähenee. Vain kaksi oli sitä mieltä, ettei alalle ole tulossa irtisanomisia.

Yhdysvalloissa toimittajia on irtisanottu viimeisen viiden vuoden aikana merkittäviä määriä. American Society of News Editors ASNE:n tilastojen mukaan vuonna 2007 uutistöitä teki täyspäiväisesti yli 52 000 toimiuttajaa. Viime vuonna määrä oli enää 38 000, eli toimittajien määrä vähentyi viidessä vuodessa lähes 28 prosenttia.

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa päätyönään toimittajan töitä tekevien määrä on samana aikana hieman kasvanut, vaikka huippumääristä onkin tultu alas. Vuonna 2007 toimittajan töitä teki Tilastokeskuksen mukaan päätyönään noin 12 800 suomalaista, vuonna 2011 taas 14 000 suomalaista.

Median muutoksesta keskustellaan illan 45 minuuttia -ohjelmassa MTV3-kanavalla tänään alkaen 19.30.

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat