Paateron ehdotus apupoliiseista jakaa mielipiteitä

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron ehdotus poliisin vapaaehtoisista apulaisista jakaa mielipiteitä.

STT:n haastattelemien neljän poliisipäällikön mielestä Paateron idea on selvittämisen arvoinen. Kaksi poliisikansanedustajaa vieroksuu sitä.

– Poliisin pitää hoitaa ja sillä pitää olla sellaiset resurssit, että se pystyy hoitamaan tehtävänsä, painottaa Tom Packalén (ps.).

Packalénia ja toista kansanedustajaa Kari Tolvasta (kok.) huolettaa etenkin apureiden turvallisuus. Naapurustossa partioivat siviilit voisivat joutua vaarallisiin tilanteisiin.

– Vieroksun sitä, että ihmiset alkaisivat olla jonkinlaisissa tunnistettavissa liiveissä tai virkapuvussa tällaisia pikkupoliiseja. Pelkään, että he joutuvat vaikeuksiin. Ihmiset eivät vain katso hyvällä sitä, että heidän tekemisiinsä puututaan, jos puuttuja on joku muu kuin oikea virkapukuinen poliisi, Tolvanen kommentoi.

Paatero: Ei kodinturvajoukkoa

Paatero ehdotti blogissaan, että Suomessa selvitettäisiin perusteellisesti mahdollisuutta käyttää siviilejä virkavallan apuna etenkin syrjäseuduilla.

Siviilit voisivat partioida kaduilla, keskustella ja auttaa ihmisiä sekä ottaa tarvittaessa yhteyttä poliisiin.

"Poliisin silminä ja korvina toimivilla" tarkkailijoilla voisi olla virkapukutyyppinen asu muttei aseita eikä valtuuksia voimankäyttöön. Naapurivahdit rekrytoisi poliisi, ja heille järjestettäisiin koulutus. Esimerkiksi poikkeusolojen täydennyspoliiseja voisi hyödyntää apulaistehtävissä.

Mallia toimintaan Paatero hakisi vaikkapa Britannian Neighbourhood Watchista.

– Missään tapauksessa en ole minkään kodinturvajoukkojen kannalla. Poliisin tehtävänä on hoitaa rikostutkinta, järjestyshäiriöt ja vastaavat, Paatero täsmensi torstaina.

Lisää turvallisuuden tunnetta

Poliisipäälliköt voisivat ajatella käyttävänsä luotettuja avustajia esimerkiksi liikennevahinkojen todistajina. Lisäksi avustajat voisivat luoda näkyvyydellään turvallisuuden tunnetta ja ehkäistä läsnäolollaan rikoksia.

Kukaan päälliköistä ei kuitenkaan siirtäisi poliisin valtaa siviileille.

– Suomen perustuslaissahan on se periaate, että julkista valtaa ei voi käyttää kuin viranomainen, muistutti Keski-Suomen poliisipäällikkö Markku Luoma.

Varsinais-Suomen poliisipäällikön Tapio Huttusen mielestä naapurivahtijärjestelmä voisi toimia saaristossa, jossa poliisin paikalle tulo kestää pidempään kuin muualla laitoksen alueella. Järjestelmää pitäisi kuitenkin kokeilla käytännössä ennen päätöksiä.

Löytyykö vapaaehtoisia?

Poliisipäällikkö Seppo Kinnunen Peräpohjolan poliisilaitoksesta korosti torstaina, että vastaavalla vapaaehtoistoiminnalla on pitkät perinteet.

Esimerkkinä hän mainitsi Vapaaehtoisen pelastuspalvelun, jossa vapaaehtoiset auttavat viranomaisia muun muassa kadonneiden etsinnässä.

– Keskustelussa tahtoo aina unohtua se, että ihmisillä on halu auttaa. Auttamishalu pystytään kanavoimaan tällaisella järkevällä toiminnalla.

Poliisipäällikkö Sauli Kuha Oulusta kysyi, kuinka poliisille riittäisi vapaaehtoisia samalla kun syrjäseutujen vapaapalokunnatkin kuihtuvat. Hän kehittäisi ajatusta pidemmälle ja palauttaisi kokoaikaiset, koulutetut kyläpoliisit.

– Jos urakkapalkasta pystyttäisiin sopimaan työehtosopimusten kautta, kyläpoliisina oleminen voisi kannattaa. Ei tarvitsisi muuta tehdä kuin olla valmiudessa ympäri vuorokauden.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat