Paatero: Moottoripyöräjengien jäsenmäärän kokonaiskuva pysynyt samana

Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Keskusrikospoliisi korjasi lukuja rikollisjengien jäsenmääristä, koska Suomi haluaa samanlaiset kriteerit laskentatavassa kuin muuallakin Euroopassa.

– Se edellyttää, että katsomme asioita kansainvälistä taustaa vasten. Sen takia on tapahtunut myös muutamia tarkennuksia, mutta kokonaiskuva on oikeastaan sama kuin ennenkin, Paatero toteaa.

Vielä vuoden 2011 toimintakertomuksessaan krp katsoi jengiläisten määrän kasvaneen 2010-luvulla hurjaa tahtia ja ennätyskorkeaksi. Tänä vuonna samaa kasvukäyrää on korjattu paljon maltillisemmaksi. Vuoden 2011 osalta Krp:n lukemia on korjattu yli 300 hengellä.

Lukuja ei vuonna 2011 ainakaan suurenneltu tahallaan, toteaa Paatero.

– En usko mihinkään tahallaan suurenneltuun. Nyt on tarkennettu sitä kriteeristöä, aikaisemmin jengiläisiä oli noin 1200. Nyt luku on siellä 900 korvissa, mutta sitten on vielä muutama sata, jotka eivät ole varsinaisia jengiläisiä, vaan ovat hilkulla sellaisia. Kokonaismäärä on siis periaatteessa sama.

Yhteinen näkemys löytyy pian Krp:ltä ja Helsingin poliisilta

Helsingin poliisi kritisoi krp:tä hysterian lietsomisesta liivijengeihin liittyen marraskuussa . Erityisesti rikollisjengien määrä, noin 80 kappaletta, ja jäsenmäärän hurja kasvu yli 1200:aan herätti ihmetystä.

Juttu aiheutti keskustelua myös poliisihallituksessa. Poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo, että yhteinen näkemys löytyy viimeistään hallintouudistuksen yhteydessä.

– Helsinki katsoo sitä asiaa eri tavalla. He katsovat arkirikollisuuden näkökulmasta tätä asiaa. Krp:n tehtävä on arvioida erilaisia kansainvälisiä ja tulevia uhkia, jolloin se näkemys on erilainen. Näkemys on jo varsin pitkälti yhteinen ja hallintouudistuksen yhteydessä tullaan vielä sitä tarkentamaan, Paatero kertoo MTV3 Uutisille.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat