Pääsylippukisa kovenee Suomessa

Kilpailu pääsylippumarkkinoista kovenee, samalla kun kulttuuri- ja urheilutapahtumien tarjonta monipuolistuu. Suomalaiset vaativat tapahtumilta jo tasoa ja ovat valmiita matkustamaan kiinnostavien tapahtumien perässä myös ulkomaille. Alan kasvava trendi on nyt räätälöinti.

Ensi viikolla Rolling Stones tulee Helsinkiin melkein kuin kotiinsa, jo kolmatta kertaa. Tulossa ovat niin David Bowie, Robbie Williams kuin Kiri Te Kanawakin. Tapahtumat ovat jo itsestäänselvä osa vapaa-aikaa, ja lippurahojen vastineeksi osataan vaatia kunnon palvelua.

- Aikasemminhan oli luksusta, jos tapahtumassa oli ulko-WC jossain. Ruokatarjonta puolestaan oli aika lailla makkarapainotteista. Tänä päivänä vaaditaan, että tapahtumissa on siistit saniteettitilat ja että on hyvää ruokaa ja juomaa tarjolla, toteaa Mato Valtonen Menolippu Oy:stä.

Vaikka raha on tiukilla, yritykset ovat valmiita maksamaan räätälöidystä hospitality-palvelusta, johon kuuluu esimerkiksi idolitapaaminen ja teemaan sopiva illallinen.

- Tänä päivänä tapahtuman pitää olla maailmanluokan tapahtuma tai sellainen, joka on ensi kertaa Suomessa. Myös hospitality-palvelun tulee olla tarpeeksi laadukas, jotta yrityksetkin maksavat siitä, toteaa tuotanto- ja myyntipäällikkö Nunnu Kivikari Event Travelista.

Tavallisille lipunostajille riittää se, ettei enää tarvitse seistä tuntikausia jonossa. Yhä useampi uhraa kuusi euroa ja tilaa liput netistä suoraan kotiinsa.

- Pyrimme olemaan yksi ruuhkien paineentasauskattila, mutta aina ruuhkapiikkejä kuitenkin tulee, sanoo Mato Valtonen Menolipusta.

(Terhi Hyvärinen/MTV3)

Menolipun sivuille pääsee MTV3:n Viihdesivuilta

Lue myös:

    Uusimmat