Päästöoikeuksien lisäleikkaus jaetaan tasan

Euroopan komissio leikkasi viime kuun alussa Suomen ehdotettuja päästöoikeuksia kahdella miljoonalla tonnilla vuodessa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö esittää, että Kioton sopimuskauden päästöoikeuksien lisäleikkaus jaetaan prosentuaalisesti tasan päästökaupan eri alaryhmille. Lakiesitys lähetettiin tänään lausuntokierrokselle ja se on tarkoitus viedä eduskuntakäsittelyyn syksyllä.

Euroopan komissio leikkasi viime kuun alussa Suomen ehdotettuja päästöoikeuksia kahdella miljoonalla tonnilla vuodessa keskimäärin 37,6 miljoonaan tonniin vuodessa. Laitoskohtaisissa jaoissa on huomattavia eroja. Eniten päästöoikeuksia leikataan lauhdetuotannosta, jonka päästöt olivat viime vuonna moninkertaiset jakosuunnitelman mukaisiin päästöoikeusiin verrattuna.

Suomen vähennys oli 5,2 prosenttia, kun jäsenvaltioilta edellytettiin keskimäärin 9,4 prosentin leikkausta. Komission päätökseen vaikuttivat Suomen poikkeukselliset olosuhteet vertailuvuonna 2005. Kioton päästökauppakausi kattaa vuodet 2008-2012.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat