Paasonen tulevasta Putous-kaudesta: Kaikki on mahdollista

Putous jatkuu MTV3-kanavalla tulevana syksynä. Ohjelmaa toistamiseen luotsaava Heikki Paasonen kertoo uuden kauden ideoinnin olevan jo vauhdissa.

Supersuosittu viihdeshow Putous palaa MTV3-kanavalle. Uuden kauden näyttelijöitä ei ole vielä paljastettu, mutta tuttuna kasvona remmissä jatkaa ainakin juontaja Heikki Paasonen

Mies palaa mielellään juontamista, näyttelemistä ja imitointia yhdistelevään pestiinsä.

– Ensimmäinen kausi oli harjoittelua, nyt päästään suoraan tekemään. Se, että ohjelma saa jatkoa, on suuri luottamuksen osoitus ja tuntuu hyvältä, Paasonen kertoo MTV.fille. 

Uudella kaudella katsojille on jälleen luvassa kosolti ihmeteltävää lauantai-iltoihin.

– Aiomme hioa ohjelmaa entisestään ja paljon ideoita on jo heitelty ilmoille. Pyörää ei kuitenkaan tarvitse keksiä uudelleen, sillä tässä formaatissahan kaikki on mahdollista, mies heittää.

Viime kaudella Paasonen vakuutti yleisön moneen otteeseen sketsirooleillaan ja etenkin miehen imitaatiosuoritukset keräsivät kansalta vuolaita kehuja. Mies ehti muuntautua syksyn aikana muun muassa ilmetyksi Kari Salmelaiseksi sekä Arto Nybergiksi.

Omasta roolistaan tulevalla kaudella mies on vielä salamyhkäinen.

– Varmasti tulen vilahtelemaan sketseissä tälläkin kaudella, mutta pysyn kuitenkin lestissäni – jonkunhan se sketsihahmokisa täytyy myös juontaa! Suurin tehtäväni on pitää show kasassa ja siellä on onneksi ammattinäyttelijöitä koko lava täynnä.

– Itse luotan tekoviiksiin ja peruukkiin, niissähän se huumori omalla kohdallani piilee, mies vitsailee.

Vaikka luvassa on varmasti jännittäviäkin haasteita, yksi kunnialla tehty Putous-kausi on valanut mieheen myös uskoa omiin kykyihin.

– On mukavaa, että nyt ei ole samanlaisia ahdistustiloja ja pelkoja kuin viime vuonna tähän aikaan!

Putous syksyllä 2015 MTV3-kanavalla.

Lue myös:

    Uusimmat