Pääsiäisliikenne lähes ennätyksellisen rauhallista

Pääsiäisen menoliikenne on sujunut harvinaisen sujuvasti ja ilman vakavia onnettomuuksia. Poliisin tietoon tuli vain muutamia peltikolareita. Liikenne sujui lähes ruuhkitta muualla paitsi itärajalla, jossa rekkaliikenne haittasi valtateiden 6 ja 7 käyttäjiä.

Pääsiäisen menoliikenne etenkin Kehä I:llä ja Kehä III:lla oli melko vilkasta kello 15-16.30. Osa liikenteestä oli työmatkaliikennettä, joka osui yksiin pääsiäisliikenteen kanssa, kerrottiin Tiehallinnon Tienkäyttäjän linjalta. Työmatkalaisten päästyä koteihinsa pääväylillä hiljeni selvästi.

- Ehkä liikkuminen on muuttunut niin, että enää ei ole selviä ruuhkahuippuja. Ihmiset lähtevät liikkeelle pitkin pyhiä ja palaavat omaan tahtiinsa, selitti ylikonstaapeli Jussi Pohjonen liikkuvasta poliisista .

Pohjonen oli kolmostiellä Hyvinkään ja Riihimäen puolivälissä hieman klo 18:n jälkeen, jolloin liikennemäärien ennakoitiin olevan suurimmillaan. Autoja oli liikkeellä yllättävän vähän, eikä ruuhkista voinut puhuakaan.

- Näyttää tosi hyvältä. Ruuhkia ei ole nyt, kun työmatkaliikenne on tauonnut, kiitteli Tienkäyttäjän linjan liikennepäivystäjä Jorma Elonranta. Elorannan mukaan kohtalaisen vilkasta liikenne oli iltakuudelta valtatiellä 5 Kuortin kohdalta Mikkelin suuntaan.

Itärajan rekkaliikenne haittasi torstaina valtatien 6 liikennettä Lappeenrannan ja Imatran kohdalla. Rekkajono Nuijamaalle oli noin 20 kilometriä ja Imatralle noin 10 kilometriä. Imatran kohdalle perustettiin Tiehallinnon mukaan rekkaparkki sekä etelästä että pohjoisesta saapuville rekoille.

Nuijamaan raja-asemalta jonon pää ylsi torstai-iltana Lappeenrannan ja Imatran välille tien numero 13 eteläpuolelle.

Vaalimaan raja-asemalle johtavan valtatie 7:n jono kasvoi illan mittaan. Kotkan ja Haminan välisellä moottoritiellä rekat ohjattiin tilapäiseen rekkaparkkiin Rantahaan ja Summan välillä kello 20:n maissa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat