Pääsiäisen turmat veivät kuuden ihmisen hengen

Kuusi ihmistä on kuollut pääsiäisen tienoon turmissa ja väkivallanteoissa. Lisäksi useita henkilöitä loukkaantui.

Liikenteen mustin päivä oli pitkäperjantai, jolloin kahden venäläisrekan kuljettajat kuolivat nokkakolarissa valtatie 7:llä Virolahdella. Samana päivänä loukkaantui viisi ihmistä kolmen auton kolarissa Muuramessa ja neljä ihmistä kahden henkilöauton törmäyksessä Haapavedellä. Lisäksi kaksi nuorta loukkaantui vakavasti moottorikelkkaonnettomuudessa.

Lauantaina aamuyöllä sai Kärkölässä surmansa junan alle jäänyt nuori nainen. Iäkäs mies puolestaan kuoli lauantaina iltapäivällä Heinolassa, kun hän jäi suuren kivenlohkareen alle.

Kiirastorstaita edeltävänä päivänä tapahtui kaksi henkirikosta. Vuonna 1973 syntynyt mies surmattiin Porissa Pihlavan kaupunginosassa ja 24-vuotias nainen Lahdessa Heloittajankadulla.

Uhkaavin tulipalo sattui lauantaina Pöytyällä, missä puurakenteinen omakotitalo tuhoutui lähes täysin. Talon sisällä ollut 80-vuotias isoäiti pelasti palavasta rakennuksesta kaksivuotiaan ja kahdeksanvuotiaan lapsenlapsensa.

Pääsiäispyhien aikaan poliisi joutui myös rauhoittamaan uhkaavasti käyttäytyneitä kansalaisia eri puolilla maata. Esimerkiksi Kalajoella mies riehui kirveen kanssa lauantaina ravintolassa, ja kymmenkunta nuorta nujakoi metalliputkien kanssa sunnuntaina Pieksämäellä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat