Pääsiäisen paluuliikenne ajetaan hyvässä kelissä

Pääsiäisenvietosta tänään palaavat pääsevät ajamaan varsin hyvässä kelissä. Ilmatieteen laitoksen mukaan Vaasan ja Oulun välillä sataa vettä, mutta muualla maassa sää on sateeton. Aamupäivällä eri puolilla maata on paikoin sumua, mutta sekin hälvenee päivän edetessä.

Paluuliikenne on tänään vilkkaimmillaan. Eniten teillä arvioidaan olevan autoja iltapäiväyhden ja iltakahdeksan välillä.

Kokonaisuudessaan paluuliikenne näyttää jäävän kuitenkin rauhalliseksi, sillä pyhien menoliikenteessä oli jopa vähemmän autoja kuin tavallisena kesäperjantaina. Lisäksi osa pääsiäisen viettäjistä on palannut kotiin jo eilen illalla.

Liikenneviraston mukaan pääsiäisliikenne ei ole tänä vuonna kovin vilkasta, koska pyhä on niin aikaisin, etteivät kelit houkuttele mökkeilemään.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat