Pääsiäisen menoliikenne sujui rauhallisesti

Pääsiäisen menoliikenne sujui ilman kuolonkolaraita. Ruuhkat syntyivät perinteisesti etelästä pohjoiseen meneville teille.

Pääsiäisen menoliikenne sujui melko sujuvasti viileässä ja tuulisessa säässä. Iltaan mennessä sattui kaksi onnettomuutta, joissa loukkaantui useita ihmisiä.

Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla kolme nuorta loukkaantui vakavasti ja neljäs lievemmin, kun heidän henkilöautonsa suistui tieltä ja törmäsi kivikasaan. Ylivieskassa Pohjois-Pohjanmaalla kaksi ihmistä loukkaantui rekan ja kahdeksan henkilöauton ketjukolarissa. Heidän vammansa eivät tiettävästi ole vakavia.

Pääsiäisen menoliikenne oli iltapäivästä iltaan vilkasta mutta sujuvaa. Lahden moottoritiellä liikkui enimmillään yli 3200 autoa tunnissa, Hämeenlinnan moottoritiellä yli1200 autoa sekä Porvoonväylällä 1200 autoa tunnissa.

Tampereen läntinen ohikulkutie jonoutui Tiehallinnon ennusteen mukaisesti. Sarankulman kohdalla Nokialle päin liikenne sujui kaikkein hitaimmin. Siellä koröteltiin pahimmillaan neljääkymmentä kilometriä tunnissa.

Heinolan Lusin ja Mikkelin sekä Lusin ja Jyväskylän välisiltä tieosuuksilta ei saatu ajantasaista mittaustietoa. Juhlapyhinä nämä osuudet yleensä ruuhkaantuvat.

Pääsiäispyhiksi on luvattu lumikuuroja ja pakkasöitä Etelä-Suomea myöten. Tiehallinto muistuttaa, että pitkälle matkalle lähtevien kannattaa pitää talvirenkaat auton alla ja ajonopeudet kelin mukaisina. Nastarenkaiden käyttö on sallittua vielä pääsiäisen jälkeisen viikon ja kauemminkin, jos kelit vaativat.

Pitkäperjantaina aamupäivällä liikenne on edelleen vilkasta. Paluuliikenne keskittyy maanantaille.

Likkennemerkkiä rassataan

Kesänopeuksiin siirrytty liian aikaisin?

Oman lisänsä pääsiäisliikenteeseen tuo se, että koko maassa on jo siirrytty kesärajoituksiin. Tiehallinnosta muistutetaan, että sääolot eivät rajoituksista piittaa.

- Helposti luullaan, että muutkin autoilijat menevät sitä nopeutta, eikä haluta olla tien tukkona, mutta vaihtelevissa keliolosuhteissa kyllä kannattaa unohtaa nopeusrajoitusmerkki ja valita nopeus olosuhteiden mukaan, muistuttaa Tiehallinnon liikenneasiantuntija Jorma Helin.

Helinin mukaan ainakin Pohjois-Suomessa kesärajoituksiin on siirrytty tänä vuonna liian varhain. Siirtymisen ajankohdasta päättävät tiepiirit. Lain mukaan siirtyminen on mahdollista heti maaliskuun alun jälkeen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat