Paarma vastustaa lesboparien hedelmöityshoitoja

Arkkipiispa avasi kirkolliskokouksen kertomalla, ettei lapsen saaminen ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus.

Arkkipiispa Jukka Paarma vastustaa hedelmöityshoitoja yksin eläville naisille ja lesbopareille.

- Lapsen saaminen ei ole subjektiivinen oikeus eikä ihmisoikeus, vaikka keskustelussa maassamme on niinkin väitetty, sanoi Paarma avatessaan kirkolliskokouksen Turussa tänään.

Sen sijaan hedelmöityshoitoa avioliitossa eläville piispa pitää siunauksena. Paarma korosti, että lapsella on aina oikeus sekä äitiin että isään, ja että hedelmöityshoidoista puhuttaessa lähtökohtana onkin aina pidettävä lapsen oikeuksia.

- Jos vanhempien toiveet ja tarpeet ovat ristiriidassa lapsen hyvän elämän kanssa, ne ovat toissijaisia.

Paarma muistutti, että kun puututaan ihmisen elämänkaaren alkuun tai loppuun tai ihmisen geenistöön, nousee esille monia ihmisarvoon liittyviä vaikeita eettisiä kysymyksiä.

- Ei ole kyse vain siitä, mikä on mahdollista, vaan myös siitä, mikä on ihmiselle hyväksi. Kaikkea, mitä tieteen avulla voi tehdä, ei ilman muuta ole tehtävä.

Kaikkien uusimman tieteen tuomien mahdollisuuksia hyödyntämistä Paarma ei pidä pahana.

- Jumalan työtoverina ihmisellä on oikeus vaikuttaa niihin sairauksiin ja häiriöihin, jotka tuottavat inhimillistä kärsimystä.

Paarma otti kielteisen kannan myös sijaissynnyttäjän käyttöön, koska siihen liittyy niin monia eettisiä ongelmia.

- Kun miehestä ei tulisi tehdä vain sukusolupankkia ei myöskään naisesta kohdunvuokraajaa.

Arkkipiispa ei puhunut suoraan avopareista, mutta hän sanoi, että "hedelmöityshoitoja voidaan antaa sellaisille heteropareille, jotka sitoutuvat hoitojen avulla mahdollisesti syntyvän lapsen vanhemmiksi". Lehdistötilaisuudessa hän muistutti kuitenkin, että kirkko korostaa edelleen avioliittoa perheen perustana.

Hedelmöityshoitoja koskeva lakiesitys on tällä tietoa tulossa eduskunnan käsittelyyn syksyllä. Kirkkohallitus tulee myöhemmin antamaan asiasta oman lausuntonsa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat