Pääradan junaliikenne palautuu hiljalleen normaaliksi

Pääradan junaliikenne on hiljalleen palautumassa normaaliksi. Kova ukonilma sai eilen turvalaitteet pois päältä Hämeenlinnan ja Toijalan välillä. Nyt junat kulkevat pääradalla enintään kymmenisen minuuttia myöhässä. Vielä illalla vuorot olivat myöhässä jopa pari tuntia.

Ukkosen vioittamaa turvalaitetta ryhdyttiin korjaamaan lähellä Iittalaa sijaitsevalla Leteensuon rataosalla eilen kello 15 jälkeen.

Tältä osin rata saatiin kuntoon kohta iltakuuden jälkeen. Sen sijaan Toijalan pohjoispuolella vaurioituneen ajojohdon osalta korjaustöiden arvioitiin kestävän koko tiistai-illan

Kovat ukkoset ovat häirinneet pääradan liikennettä jo viime torstaista lähtien. Häiriöiden syynä ovat olleet lähinnä salamoiden aiheuttamat ylijännitteet junaliikennettä ohjaavien asetinlaitteiden tiedonsiirtoyhteyksissä.

Ukkoshäiriöitä on ollut lähinnä uusimmissa, vielä koekäytössä olevissa alueasetinlaitteissa, kertoi Ratahallintokeskuksen tiedotuspäällikkö Timo Saarinen. Ylijännitesuojauksen tehostamista selvitellään parhaillaan laitevalmistajan kanssa.

Liikenteen turvallisuutta häiriöt eivät Saarisen mukaan sinänsä vaaranna, sillä vian syntyessä kaikki opastimet alkavat näyttää punaista eli seis-opastetta. Häiriön aikana liikennettä voidaan hoitaa vain rajoitetusti siten, että junaturvallisuus varmistetaan radiopuhelimien avulla, jolloin suurin sallittu nopeus on 50 kilometriä tunnissa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat