Pääosa teollisuudesta laadultaan keskinkertaista

Pääosa suomalaisesta teollisuudesta on laadun suhteen kilpailukyvyltään korkeintaan keskinkertaista. Tähän on päätynyt Helsingin kauppakorkeakoulun tutkijaryhmä, joka tutki asiaa kauppa- ja teollisuusministeriön ja Tekesin rahoittamassa hankkeessa.

Tutkijat muodostivat kuvaa suomalaisen laadun yleisestä kilpailukyvystä neljän teollisuusryppään kautta. Mukana olivat metsä-, metalli-, rakennus- ja teleklusterit. Niistä laadullisesti kehittymättömin oli rakentaminen.

Keskinkertaiseen kastiin sijoittuivat metsäklusteri ja suurin osa metalli- ja teleryppään toiminnasta. Vakuuttavaan laatuun ylsi vain osa metalli- ja teleklustereista.

Selvityksen mukaan suomalaiset ovat parhaimmillaan insinööriosaamiseen pohjautuvassa laadussa. Tämä näkyy suhteellisen hyvänä tuotekeskeisenä laaduntuottokykynä. Paljon parantamisen varaa on kuitenkin esimerkiksi asiakaskeskeisessä laaduntuottokyvyssä.

Tutkijat huomauttavat, että laatu voi toimia kansallisen kilpailukyvyn tukijalkana. Kansallisen kilpailukyvyn rakentaminen vain hinnan tai teknologian varaan ei riitä.

Tutkijoiden johtopäätös on, että Suomen laatukilpailukykyä pitää nostaa nykyisestä. Kauppa- ja teollisuusministeriön tarkoitus on valmistella kansallisia linjauksia erillisenä työnä.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat