Pääomaturvatut sijoitustuotteet myyvät nyt hyvin

Sijoittajat siirtävät nyt rahojaan kiireen vilkkaa pois osakesijoituksista turvallisempiin sijoituskohteisiin. Erilaisten määräaikaisten sijoitustilien suosio on viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut selvästi. Syksystä lähtien sijoittajat ovat kiinnostuneet entistä enemmän myös strukturoiduista sijoitustuotteista, kuten indeksilainoista.

Yhä useampi haluaa sijoitukselleen pääomaturvan eli maksullisen vakuutuksen siitä, että rahojaan ei menetä.

Riskiä voisi pienentää myös hajauttamalla sijoituksensa hyvin tai sijoittamalla korkorahastoihin.

Suomalaisten turvallisuuden kaipuu on lisännyt sijoitustilien tarjontaa. Pankit markkinoivat nyt paljon tilejä, joissa talletustiliin yhdistetään jokin sijoitustuote, kuten indeksilaina.

Sijoitustilien korot ovat kilpailun myötä nousseet. Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttosen mukaan ne eivät silti ole sijoittajan kannalta järkevin vaihtoehto.

- Jos haluaa pientä riskiä, voi sijoittaa lyhyen koron rahamarkkinarahastoon. Tällöin saa saman tuoton kuin mitä markkinakorot ovat, miinus rahaston palkkiot. Tuotto on siis parempi kuin sijoitustileillä. Lisäksi sijoituksen saa pois koska vaan. Nykyaikaa olisi sijoittaa näihin, sanoo Puttonen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat