Pääministeritentti: Soini jälleen nettiäänestyksen ykkönen

MTV3.fi-sivulla käydyn äänestyksen kärjessä on tuttu nimi.

Nettisivuillamme käydyn äänestyksen mukaan perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pärjäsi kaksituntisessa pääministeritentissä parhaiten - aivan kuten viime viikon puheenjohtajatentinkin aikaan käydyssä äänestyksessä.

Soini sai noin 25 000 äänestä noin 40 prosenttia eli hieman alle 10 000 klikkausta.

Seuraavaksi parhaiten isoimpien puolueiden johtajista pärjäsi kokoomuksen Jyrki Katainen, joka sai äänistä reilun neljänneksen eli noin 6500 ääntä. SDP:n Jutta Urpilainen jäi pronssille saatuaan muutaman tuhat ääntä Kataista vähemmän.

Katainen ja Urpilainen kirivät selvästi Soinia keskustelun aikana.

Heikoiten pärjäsi keskustan Mari Kiviniemi, joka jäi Urpilaisesta vain tuhannella äänellä.

EU-vastainen Soini pääsi Portugalin taloudellista tukemista koskevassa keskustelussa käyttämään tyylilleen tavanomaisia kärjistyksiä ja sanaleikkejä.

- Katsokaa nyt näitä sokeita, mihin he meitä taluttavat? Soini haastoi suomalaisten taloustuntijoiden tietämystä.

- Kun Kreikka kaatui, sanoin jo silloin, että tästä ei tule mitään. Euro on valuvikainen, se ei toimi. Naureskeltiin, sanottiin, että tehdään tämmöinen järjestely, sitten kaikki muuttuu paremmaksi.

- Autot palaa Ateenassa. Mikä yhteiskunta siitä nousee tällä euron kurssilla ja korkotasolla, kun 30 prosenttia viedään ostovoimasta. Ei mikään.

Soini käytti myös tuttua kansa päättää -fraasia, ja viimeviikkoiseen vaalitenttitapaan puolusti kärkkäästi omia puheenvuorojaan.

Vaalitentin lopuksi pääministeri Mari Kiviniemi sivalteli leikkimielisen äänestyksen tulosta hirtehisesti toteamalla, että "kyllä [Paavo] Väyrynenkin voitti aina kaikki nettiäänestykset."

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen juttu ja Kimmo Grönlundin kommentit:

Lue myös:

    Uusimmat