Pääministerin puolue on voittanut Latvian vaalit

Latvian parlamenttivaalit on voittanut pääministeri Aigars Kalvitisin Kansanpuolue. Äänestysprosentti oli 62.

Latvian parlamenttivaalit on voittanut pääministeri Aigars Kalvitisin Kansanpuolue. Kun kaikkien äänestysalueiden äänet on laskettu, Kansanpuolueen äänisaaliiksi on varmistunut 19,5 prosenttia.

Yhteen laskien Kalvitisin keskusta-oikeistolainen hallituskoalitio sai äänistä noin 45 prosenttia, mikä varmistaa nykyisen hallituspohjan jatkon.

Kalvitisin hallituksesta tulee nyky-Latvian historiassa ensimmäinen, joka sai kansalta mandaatin toiselle peräkkäiselle kaudelle.

Matala verotus jatkunee

Latvian presidentti Vaira Vike-Freiberga sanoo uskovansa, että parlamentti tällä kertaa hyväksyy pääministerin ja ministerien nimitykset nopeasti. Viime vaalien jälkeen prosessiin kului yli kuusi viikkoa.

Myös Kalvitisin jatkamista pääministerinä pidettiin varmana.

- On vaikea kuvitella, että virkaan voitaisiin nimittää ketään muuta, politologi Karlis Streips sanoi uutistoimisto Reutersille.

Kalvitis on luvannut Latvian jatkavan vapaan markkinatalouden ja matalan verotuksen linjalla, jonka ansiosta maan talouskasvu on EU-maiden nopeimpia.

Nykyisistä hallituspuolueista vaaleissa menestyi mainiosti myös Vihreiden ja maanviljelijöiden liitto, jonka 16,7 prosentin äänisaalis oli toiseksi suurin. Latvian ensimmäinen puolue sai äänistä 8,6 prosenttia.

Myös Uusi aika haluaisi hallitukseen

Nykyisten hallituspuolueiden on määrä pohtia huomenna, laajennetaanko hallituspohjaa vielä jollain neljännellä puolueella.

Vahva kandidaatti olisi keskusta-oikeistolainen oppositiopuolue Uusi aika, jota kannatti 16,4 prosenttia äänestäjistä.

Entisen pääministerin Einars Repsen johtama Uusi aika oli mukana Kalvitisin hallituksessa viime kevääseen asti, mutta erosi erimielisyyksien vuoksi. Repse ennätti jo eilen sanoa, että hänen mielestään hallitukseen tulisi päästä eniten ääniä keränneiden puolueiden.

Politologit arvioivat, että Kansanpuolue kuitenkin hakee nyt mieluummin tukea konservatiiviselta Isänmaan ja vapauden puolesta -ryhmältä. Se sai vajaat seitsemän prosenttia äänistä.

Vaalien suurin yllättäjä oli erityisesti venäjänkielisten kannattama vasemmistolainen Harmonian keskus -puolue 14,4 prosentin äänisaalillaan. Toinen vasemmistopuolue Yhdistyneen Latvian ihmisoikeuksien puolesta sai kuuden prosentin kannatuksen.

Muut 12 puoluetta eivät ylittäneet viiden prosentin äänikynnystä.

(MTV3-STT-DPA-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat