Mainos

Pääministerin asema EU-kokouksissa lujittuu

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan mukaan EU-huippukokouksissa Suomea edustaa aina pääministeri myös ennen perustuslain muuttamista. Perustuslakivaliokunta yhtyy näin valtioneuvoston viime vuoden lopulla ottamaan kantaan.

Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Kimmo Sasin (kok.) mukaan tasavallan presidentti voi osallistua esimerkiksi huippukokousten yhteydessä pidettäville epävirallisille illallisille. Silloin Suomen on pyydettävä illallisille kuuluisat kaksi lautasta.

-Suomihan voi pyytää illallisille kahta lautasta, vaikka sääntö on yksi lautanen. Voi olla, että useammatkin maat haluavat, että niillä on illallisilla tällaisessa epävirallisemmassa tapaamisessa kaksi edustajaa, Sasi sanoo.

Jos paikkoja ilmaantuu kaksi, on Sasin mukaan valtioneuvoston päätettävissä, kuka sinne pääministerin lisäksi lähtee. Presidentin oma ilmoitus osallistua ei riitä.

Perustuslakivaliokunnan lausuntoon jätettiin yksi, vasemmistoliiton eriävä mielipide. Siinä halutaan, että tasavallan presidentti voisi toimia pääministerin lisäksi tai sijaisena huippukokouksissa. Sosiaalidemokraatit sen sijaan yhtyivät valiokunnan kantaan.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.