Pääministeri suosituin ministeri

Pääministeri Matti Vanhanen saa työstään hyvän arvosanan sekä hallituspuolueiden että opposition kansanedustajilta. MTV3:n uutisten teettämässä kyselyssä Vanhanen oli selvä ykkönen usean eri puolueen arvioissa.

Pääministeri Matti Vanhanen on keskustaväen mielestä lähes täydellinen mies. Keskustan kansanedustajat palkitsevat pääministerin työstään miinusta vaille täydellä kympillä.

MTV3:n uutiset pyysi kansanedustajia arvioimaan kouluarvosanoin ministerien työtä. Sekä hallituspuolueiden että oppositiopuolueiden kansanedustajat sijoittavat kärkikolmikkoon samat nimet: pääministeri Vanhasen, ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paula Lehtomäen. Opposition arvioissa sisäministeri Kari Rajamäki nousee Vanhasen rinnalle samalla keskiarvolla.

Ministerien kärkikolmikkoa kiitellään koko puolueskaalalla asiaosaamisesta.

- Suomessa on yleensä vallinnut melko selvä yksimielisyys ulkopoliittisesta linjasta ja nämä kolme ministeriähän ovat pitkälti työskennelleet ulkopolitiikan parissa ja varmasti onnistuneet ajamaan Suomen kansallisia etuja ulkopolitiikassa, sanoo SDP:n kansanedustaja Jutta Urpilainen.

Kaikki eivät Vanhasesta kuitenkaan pidä. SDP:n kansanedustajat sijoittavat pääministerin vasta kuudennelle sijalle, demariministerien ja Lehtomäen perään.

MTV3:n uutisten kyselyyn vastasi yhteensä 115 kansanedustajaa. Heistä kymmenen ei suostunut ottamaan kantaa ministerien työhön.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 19.06.2005)

Lue myös:

    Uusimmat