Pääministeri Sipilä pitää Hollannin vaalitulosta hyvänä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) luonnehtii Hollannin vaalitulosta hyväksi ja mieluisaksi. Sipilän mielestä vaalitulos osoittaa, että vastuunkantajiin luotetaan populististen voimien sijasta.

Sipilä pitää vaalitulosta myönteisenä myös Euroopan tulevaisuuden rakentamisen kannalta. Hollannin ja Suomen linjat ovat monissa kysymyksissä yhteneväiset, kuten talouskurissa ja sisämarkkinoiden kehittämisessä.

Sipilä kertoo STT:lle keskustelleensa Hollannin pääministerin Mark Rutten kanssa aiemmin tänä aamuna.

Rutten mukaan vaalitulos oli vielä parempi kuin hän olisi odottanut. Rutten keskustaoikeistolaisen puolueen VVD:n odotetaan säilyttävän paikkansa maan suurimpana puolueena.

Trump-ilmiötä ei nähty Hollannin vaaleissa 5:59

Lue myös:

    Uusimmat