Pääministeri Rinne kommentoi Posti-kiistan ratkaisua: "Valtio-omistaja on pitänyt koko ajan tärkeänä, että työntekijöiden työehtoja ei poljeta"

Sopu syntyi! Postin lakko päättyy välittömästi – Osapuolet kommentoivat sopimusta 25:28
Postin lakko päättyi keskiviikkona 27. marraskuuta.

Antti Rinne kommentoi tänään ratkennutta Postin työkiistaa sosiaalisessa mediassa.

Pääministeri Antti Rinne (sd.) kiittelee tänään Postin työsopimuskiistan päättänyttä sopua Twitterissä.

– Erinomaista, että osapuolet ovat päässeet sopimukseen vaikeassa työriitatilanteessa. Valtio-omistaja on pitänyt koko ajan tärkeänä, että työntekijöiden työehtoja ei poljeta, Rinne kirjoittaa.

– Kiitos molemmille osapuolille ja sovittelijalle sekä selvitysryhmän henkilöille prosessin läpiviennistä.

Oppositiopuolue perussuomalaisten mukaan Antti Rinteen hallituksen luottamus on vaakalaudalla.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä vaatii pääministerin ilmoitusta Postin tilanteen kriisiytymisen taustoista.

Puolueen mukaan ilmoituksessa on käytävä ilmi selkeästi, onko eduskunnalle kerrottu "muunneltua totuutta" Postin tilanteen taustoista ja ministereiden yhteydestä asiaan.

Kolmatta viikkoa jatkunut Postin työehtokiista päättyi, kun kiistaan saatiin tänään keskiviikkona 27. marraskuuta ratkaisu.

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ja Palvelualojen työnantajat Palta hyväksyivät valtakunnansovittelija Vuokko Piekkalan sovintoehdotuksen.

Lue myös:

    Uusimmat