Pääministeri Marin kommentoi kohuaan Facebookissa: "Olen todella pahoillani"

Koronakohun keskellä oleva pääministeri Sanna Marin haastattelussa – näin hän vastaa syytöksiin 6:06
Koronakohun keskellä oleva pääministeri Sanna Marin haastattelussa – kertoo, miksei pitänyt virkapuhelinta mukanaan

Marinin mukaan hänen olisi pitänyt käyttää lauantai-iltana parempaa harkintaa.

Pääministeri Sanna Marin on kommentoinut otsikoihin noussutta koronatoimintaansa Facebookissa. Marin kirjoittaa, että hänen olisi pitänyt käyttää tilanteessa parempaa harkintaa.

– Minun olisi pitänyt lauantai-iltana käyttää parempaa harkintaa ja tarkistaa saamani ohjeistus vielä toiseen kertaan. Siitä, etten ymmärtänyt näin toimia, olen todella pahoillani.

Pääministeri vietti aikaa helsinkiläisessä baarissa lauantai-iltana sen jälkeen, kun hän sai tietää altistuneensa koronavirukselle.

Tieto on poikinut runsasta keskustelua, sillä Helsingin yössä juhlinutta pääministeriä yritettiin tavoitella tekstiviestitse lauantai-illan aikana kahdesti ohjeistuksella välttää ihmiskontakteja valtioneuvoston turvallisuusosaston toimesta.

Mediatietojen mukaan Marinilla ei kuitenkaan ollut mukanaan valtioneuvoston puhelinta, johon viestit lähetettiin, vaikka ministerin käsikirja ohjeistaa valtioneuvoston jäseniä pitämään virkapuhelimensa "mukana ja käyttövalmiudessa".

– Minulla ei ollut lauantai-iltana valtioneuvoston puhelinta mukana, vaan eduskunnan työpuhelin, jota pääasiassa käytän työtehtävien hoitoon. Minut tavoittaa aina puhelimella ja niin tavoitti tälläkin kertaa, Marin kirjoittaa.

Marin kertoo saaneensa tiedon altistumisesta puhelimitse. Marin altistui koronavirukselle ulkoministeri Pekka Haaviston kautta.

Marin kertoo, ettei häntä ohjeistettu erityisiin toimenpiteisiin tai karanteeniin täyden rokotesuojan takia.

– En kyseenalaistanut saamaani tietoa, koska THL on antanut vastaavan ohjeistuksen kansalaisille. Mikäli on saanut kaksi rokotetta, altistuneita ei lähtökohtaisesti määrätä testiin tai karanteeniin. Olen siis lauantaina ymmärtänyt, että valtioneuvoston jäsenten työt jatkuvat normaalisti, ellei terveysviranomainen toisin ohjeista. Valtioneuvoston työpuhelimeen on tekstiviestein kuitenkin tullut tästä poikkeava tieto, jossa on kehotettu välttämään kontakteja ja hakeutumaan testiin.

Marin kertoo viettäneensä itsenäisyyspäivää Helsingissä miehensä kanssa. Perheen tytär on ollut hoidossa isovanhemmillaan Tampereella.

– Olemme käyneet ulkona syömässä, ostoksilla kaupungilla, nähneet ystäviämme ja viettäneet aikaa myös ilta- ja yöelämässä. Ravintoloissa meiltä on kysytty koronapassia ja kaikilla seurassamme olleilla on se ollut.

Lue myös:

    Uusimmat