Pääministeri Kiviniemen perheellä iso osakepotti

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) ei ole ainoa hallituksen ministeri, jonka lähipiiristä löytyy mittavaa osakeomistusta.

Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) aviopuoliso omistaa runsaasti eri yhtiöiden osakkeita. Myös Kiviniemen vanhemmat ja hänen lapsensa omistavat osakkeita. Useimpien ministerien tapaan Kiviniemi ei mainitse viime heinäkuulle päivätyssä sidonnaisuusilmoituksessaan perheensä sijoituksista.

Kiviniemen puoliso, toimitusjohtaja Juha Louhivuori omistaa ainakin Sammon, Lemminkäisen, Metson, Wärtsilän, Rautaruukin, Uponorin, Elisan, Keskon ja Sanoman osakkeita. Osakeomistuksista saa tietoa Euroclear Finlandista (aiemmin Suomen Arvopaperikeskus).

Näistä yhtiöistä suurin kappalemääräinen potti on Uponorin osakkeet, joita Louhivuorella on 1100 kappaletta. Sammon osakkeita Louhivuorella on 950. Sammon omistuksen arvo on päivän kurssilla noin 19 000 euroa ja Uponorin noin 13 000 euroa.

Pääministerin lapsilla on pieni määrä Nokian osakkeita. Kiviniemen isä puolestaan omistaa mm. Ilkka-yhtymän, Lännen Tehtaiden ja Atrian osakkeita.

Kiviniemi: Puolisolla hajautettu salkku

Kiviniemi kertoo sidonnaisuusilmoituksessaan vain omasta osakeomistuksestaan. Hänellä on Sammon, Lännen Tehtaiden ja Nokian osakkeita. Kiviniemi itse ei pidä ilmoituksen täydentämistä tarpeellisena.

- En ole kokenut, että sidonnaisuuksien ilmoittamisen osalta olisi täydennettävää. Aviopuolisoni salkku on hajautettu ja pitkäaikaiseen omistukseen tarkoitettu, kommentoi Kiviniemi MTV:n uutisille tekstiviestillä.

Ministerit kertovat ilmoituksissaan lähipiirin osalta lähinnä vain perheen omistamista asunnoista.Ulkoministeri Alexander Stubbin (kok.) sidonnaisuusilmoitukseen on kuitenkin kirjattu hänen tyttärensä sijoitusrahasto-osuudet. Lisäksi ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) kertoo omistavansa perheensä kanssa Pohjanranta-yhtiön.

Paula Lehtomäki täydensi viime viikolla omaan ilmoitustaan kertomalla, että hänen perheellään on "merkittävää omistusta" Talvivaara-kaivosyhtiöissä. Myöhemmin kävi ilmi, että omistusten arvo on lähes 300 000 euroa.

Lehtomäen ilmoitus on nostanut keskustelun siitä, pitäisikö ministereiden ilmoittaa myös lähipiirinsä sijoitukset.

- Selkeitä säännöksiä lähipiirin suhteen ei ole, joten kukin ministeri ilmoittaa oman harkintansa mukaan, selittää hallintoneuvos Marika Paavilainen valtioneuvostosta.

Seuraavan kerran ministereiden sidonnaisuuksia tiedustellaan tammikuussa. Kukin ministeri voi kuitenkin täydentää ilmoitustaan aina, kun katsoo sen tarpeelliseksi.

Lue myös:

    Uusimmat