Pääministeri, julkisuus ja yksityisyys

Poliisitutkinta on lähes huvittavaa luettavaa. Lähes sen takia, että rikoksissa ei periaatteessa ole mitään hauskaa.

Mutta mitä poliisi on jutussa tehnyt? Matti Vanhasen asianajaja Petteri Sotamaa on toimittanut poliisille tutkintapyynnön - ei siis edes tehnyt ilmoitusta rikoksesta - ja sen jälkeen poliisi on kuulustellut kustantaja Kari Ojalaa kahdesti ja Susan Kurosta kerran. Epäillyt kiistivät.

Matti Vanhasta on kuultu kerran puhelimitse. Siinä Vanhanen toteaa uudistavansa tutkintapyynnön. Vanhaselle piti varmaan soittaa sen takia, että alkuperäisessä tutkintapyynnössä ei ollut pääministerin allekirjoitusta. 

Sen jälkeen poliisi on pyytänyt asianosaisilta loppulausunnot ja lähettänyt pöytäkirjat on syyttäjälle.

Poliisi ei kysynyt pääministeriltä henkilökohtaisesti kirjan aiheuttamasta mielipahasta tai siitä miksi tutkintapyyntö oli kohdistettu vain kustantajaan.

No, syyttäjä on juttua toki pohtinut tarkemmin ja oikeudessa kirja sai  perusteellisen kymmenen tunnin käsittelyn.

Oikeustalossa pääministeri Vanhanen jatkoi julkisuuskuvansa tiukkaa vartiointia niin salissa kuin sen ulkopuolella.

Salissa Vanhanen toki kertoi kirjan tuomasta mielipahasta.

Tämä ote on MTV3:n laajasta oikeussaliraportista:

"Vanhanen tuo esille kaksi kohtaa, jotka loukkaavat hänen yksityisyyttään erityisesti. Yksi on se, miten hän on käyttäytynyt seurustelusuhteen eri vaiheissa. Toinen aihealue liittyy siihen, että hän on kertonut oman käsityksensä omien lastensa suhtautumisesta takanaolleeseen avioeroon."

Salissakin Vanhanen kontrolloi julkisuuskuvaansa ja jätti useisiin kysymyksiin vastaamatta. Tietysti tilanne on se, että yksityiselämän loukkaukseen liittyvässä oikeudenkäynnissä asianomistajan ei tarvitse salissa paljastaa lisää tietoa. 

Oikeustalon käytävällä Vanhanen väisti valtaosan kysymyksistä toteamalla, että antaa oikeuden ottaa kantaa. Kameroille hän ei sanonut sitäkään mitä oikeussalissa. "Antaa oikeuden ottaa kantaa" on sikäli outo kommentti, että kyse on asianomistajarikoksesta.

Oikeussalissa kustantajan avustaja Zacharias Sundström sanoi, että Vanhanen on rakentanut itselleen määrätietoisesti haluamaansa julkisuuskuvaa. Hän on halunnut antaa yksityiselämästään sellaisen kuvan, joka hyödyttää häntä.   

Juuri tällaiselta Vanhanen perjantaina vaikutti.

Miten Vanhanen on yksityiselämäänsä esitellyt? Tässä yksi hyvä esimerkki: 45 minuuttia teki pääministerin arjesta jutun, joka esittiin toukokuussa 2006. Sen voi katsoa tästä linkistä.  

Jutun pääpaino on työssä, mutta jutussa esitellään myös yksityiselämää. Kotona paistetaan aamulla kananmunia, valitaan kravattia ja illansuussa viedään tytär ratsastamaan. Jutussa toimittaja kysyy ja Vanhanen vastaa eli se on rakennettu pitkälti pääministerin ehdoilla.

Vanhasella oli samaan aikaan vireillä romanssi Ruususen kanssa ja Ruususen kirja antaa erilaisen vaikutelman Vanhasen luonteesta erityisesti erovaiheessa.  Tämä kuva on töykeä.

Käräjäoikeus luo linjaa poliitikkojen yksityiselämästä kertomiseen. Jutussa varmaankin päädytään hoviin ja ehkä myös korkeimpaan oikeuteen erityisesti sillä perusteella, että kyse on muistelmakirjallisuuteen liittyvästä yksityiselämästä. Tällaista ratkaisua ei ole edes Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antanut, joten ennakkopäätöksen potentiaalia on paljon. Lopullinen tuomio - jos EIT:een päädytaan - saattaa olla vuosiluokkaa 2015.   

Mutta palataan lopuksi vielä vallankäyttäjiin ja yksityiselämään  laajemmalla tasolla kuin tämä Vanhanen-Ruusunen -juttu.

Yksityiselämän käsitettä ei ole määritelty missään, joten se elää ajan mukana kuten yhteiskunta ja sen moraali. Vallankäyttäjien yksityiselämän toimien moitittavuus on yhtä epämääräinen ja elävä. 

Niinpä lopputulos on aina se, että paheksunnan tasapaino säilyy.

Jos yksityiselämän piirin tulkinta tiukentuu, niin julkisuuteen tulevien moraalittomuuksien paheksunta lisääntyy. Tähän yhtälöön voi vielä lisätä journalismin vahvan henkilöitymisen ja sitä kautta tulevien mielikuvien antaman kertoimen.