Paalutuskone syöksyi mereen Helsingissä, yksi kuoli

Helsingin Kalasatamassa yksi henkilö on kuollut, kun paalutuskone syöksyi mereen siltatyömaalla.

Meripelastuksen johtokeskuksen mukaan kuollut oli mereen pudonneessa koneessa. Pelastusolosuhteet olivat vaikeat, sillä veden seassa oli jäälohkareita.

Hälytys turmasta tuli hieman ennen aamukymmentä. 

Poliisi selvittää onnettomuuden kulkua. Tutkinnan alla on muun muassa se, mikä aiheutti koneen suistumisen mereen. Poliisin tietojen mukaan kone oli ennen onnettomuutta ollut vakaasti sillan alustalla eikä ollut kurkottamassa mihinkään.  

Meripelastustehtävään osallistui Rajavartiolaitoksen partioita Helsingin merivartioasemalta, pelastuslaitoksen maa- ja meriyksiköitä sekä Rajavartiolaitoksen päivystävä meripelastushelikopteri.

Onnettomuuspaikalla on vettä arviolta neljästä viiteen metriin ja savipohja, joka vaikeuttaa nostotyötä. 

Lue myös:

    Uusimmat