Paakkanen valmis palaamaan Marimekon johtoon

Kirsti Paakkanen on tarvittaessa valmis palaamaan Marimekon johtoon. Hän jatkaa nimittäin sittenkin yhtiön suuromistajana. Syynä on se, että yhtiön nykyisen toimitusjohtajan Mika Ihamuotilan Muotitila-yhtiö ei onnistunut järjestämään rahoitusta osakepotin ostoon, Marimekko tiedottaa.

- Rahoitusmarkkinoilla tapahtuvien muutosten vuoksi tämän osakeostomahdollisuuden käyttäminen on ollut minulle mahdotonta. Tulen jatkamaan merkittävänä ja sitoutuneena Marimekon osakeomistajana, Ihamuotila toteaa.

Ihamuotila ei halunnut muuten kommentoida tilannetta tai kertoa jatkosuunnitelmiaan.

Optiosta ja osakepotin hinnasta sovittiin lokakuussa 2007, jolloin Ihamuotila tuli Marimekon johtoon. Ihamuotila osti tuolloin puolet Paakkasen silloisesta 20 prosentin osuudesta sekä kolmen prosentin siivun, jonka omisti työeläkeyhtiö Varma.

Ihamuotilan Muotitilalla on nyt 13 prosenttia ja Kirsti Paakkasen Workidea-yhtiöllä 10 prosenttia Marimekon osakkeista. Paakkanen valtuutti Ihamuotilan käyttämään osakkeidensa äänivaltaa, mutta kaupan raukeamisen myötä päättyi myös tämä valtuutus.

Marimekon osakekurssi on vuoden 2007 syksyn jälkeen lähes puolittunut ja oli vuoden lopussa 8,35 euroa. Lokakuussa 2007 Paakkasen koko osuuden pörssiarvo oli hieman alle 26 miljoonaa euroa.

"Jos poika ei pärjää, hypätään puikkohin"

Paakkanen, 79, ilmoitti olevansa valmis ottamaan tarvittaessa ohjat taas käsiinsä. Hän sanoi Kauppalehdelle haluavansa pitää kaikki mahdollisuudet auki.

- Katsotaan nyt, kuinka Mika Ihamuotila selviytyy tulevasta ajasta. Jos näyttää, että poika ei pärjää, niin hypätään puikkoihin. Sanon sen suoraan, hän linjaa Kauppalehden mukaan.

- En kaihda tulla rohkeasti kuvaan mukaan, jos tarvitaan. Tärkeintä on, että tämä ikoni, Marimekko, ei saa hävitä.

MTV:n uutisille Paakkanen kummasteli Ihamuotilan päätöstä olla lunastamatta osakkeita.

- Osakkeen hinnassa hänellä ei ole valittamista, koska tehdessämme kauppaa hän sai sanella hinnan, joka oli silloin huomattavasti alle kurssin. Minulle oli tärkeää, että Marimekko jää suomeen, Paakkanen kertoo.

Marimekko antoi joulun alla tulosvaroituksen, jossa se kertoi myynnin laskeneen huomattavasti marras- ja joulukuussa sekä Suomessa että ulkomailla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat