Pääkaupunkiseudun Siwa-ryöstöt selvitetty

Helsingin ja Vantaan poliisit ovat yhteistyössä selvittäneet toukokuun alkupuolella tapahtuneet kauppaliikkeisiin kohdistuneet kolme törkeää ryöstöä. Kauppaliikkeiden turvakameroiden tallenteiden ja todistajalausuntojen perusteella poliisi piti alun perin todennäköisenä, että tekijä on sama henkilö kaikissa kolmessa rikoksessa.

Ensimmäinen ryöstö tapahtui toukokuun 5. päivänä Etelä-Haagassa. Henkilökuntaa teräaseella uhannut mies sai Vihdintien Siwa-liikkeestä vähäisen summan rahaa.

Toinen ryöstö tapahtui viisi päivää myöhemmin Myyrmäessä Patotien Siwa-liikkeessä. Samaa tekotapaa käyttänyt mies sai kassasta vähäisen summan rahaa. Kolmas ryöstö tapahtui reilu viikko ensimmäisen jälkeen eli 13. toukokuuta ja se kohdistui uudelleen Vihdintien Siwa-liikkeeseen. Tälläkin kerralla teräaseella henkilökuntaa uhannut mies sai vain pienen summan rahaa.

Helsingin ja Vantaan poliisien omien tutkimusten perusteella tekijäksi selvisi 20-vuotias mies, joka oli vasta kuukautta aikaisemmin vapautunut vankilasta ehdonalaiseen vapauteen suoritettuaan mm. vastaavanlaisista kauppaliikeryöstöistä saamansa vankeusrangaistuksen. Mies on kuulusteluissa myöntänyt tehneensä em. kolme törkeää ryöstöä. Rikoksilla saamansa vähäisen rahasumman mies on käyttänyt velkojensa maksamiseen.

Vantaan käräjäoikeus on Vantaan poliisin vaatimuksesta vanginnut miehen. Asioiden oikeuskäsittely tullaan hoitamaan keskitetysti Vantaan käräjäoikeudessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat