Pääkaupungin asuntojonot kasvavat vauhdilla

Jonot aravavuokra-asuntoihin ovat kasvaneet muuttoliikkeen vuoksi vauhdilla viime vuoden aikana pääkaupunkiseudulla. Viime syksynä jonossa oli noin 34000 hakijaa eli 7000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Jonottajista vain noin joka viides sai asunnon.

Muuttoliikkeen ohella kiinnostusta aravavuokra-asuntoihin on lisännyt vuokrien nousu vapailla markkinoilla. Toisaalta uusia aravia ei ole rakennettu riittävästi, jotta kasvaneeseen kysyntään olisi voitu vastata.

Muualla maassa tilanne on monin paikoin jopa parantunut ja jonot ovat lyhentyneet. Asunnoista saattaa olla jopa ylitarjontaa ja asuntoja seisoo tyhjillään, kerrotaan Valtion asuntorahastosta.

Koko maassa aravavuokra-asuntoa jonotti viime syksynä 95000 taloutta, mikä on noin 6000 enemmän kuin edellisenä vuonna. Koko vuoden aikana aravavuokra-asuntoa hakeneista asunnon sai 35 prosenttia hakijoista.

Tyhjillään aravavuokra-asuntoja oli marraskuussa koko maassa kaikkiaan noin 3000 eli alle prosentin verran koko aravakannasta. Eniten tyhjiä asuntoja oli Satakunnassa ja Vaasan rannikkoseudulla. Myös jonot asumisoikeusasuntoihin ovat kaiken aikaa kasvaneet.

Marraskuussa asumisoikeusasuntoa jonotti kaikkiaan 50000 taloutta eli noin 10000 enemmän kuin edellisvuonna. Pääkaupunkilaisten osuus jonottajista oli lähes 28000.

Asumisoikeusasuntoa hakeneista kuitenkin vain noin puolet ovat kuntien arvion mukaan aktiivisia hakijoita, joille asumisoikeuden hankkiminen on ajankohtaista heti, kun sopiva kohde löytyy.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat