P-Korean maatalousjohto teloitettu?

Pohjois-Korean hallitsevan puolueen maatalousasioista vastaava sihteeri ja 17 muuta ihmistä teloitettiin julkisesti pääkaupungissa Pjongjangissa syyskuussa, kertoivat japanilaiset tiedotusvälineet torstaina.

Uutistoimisto Kyodo lainasi uutisessaan turisteja, jotka olivat Pohjois-Korean vierailunsa aikana keskustelleet silminnäkijöiden kanssa tapahtumasta. Silminnäkijöiden mukaan teloitukset pantiin toimeen syyskuun puolivälissä avoimen oikeudenkäynnin jälkeen.
Työväenpuolueen maatalousasioista vastaava sihteeri So Kwan Hi, kolme korkeaa sosialistisen nuorisoliiton virkamiestä ja 14 muuta ammuttiin kuoliaaksi 20000-30000 ihmisen todistaessa sitä.

Etelä-Koreassa tieto teloituksista otettiin epäillen vastaan. Tarkkailijoiden mukaan Pohjois-Koreassa ei ole koskaan aiemmin teloitettu korkeita virkamiehiä julkisuudessa. Se on vastoin maassa vallitsevaa järjestelmää, joka suojelee omaa hierarkiaansa.
-Jos tämä on totta, merkitsee se suurta muutosta Pohjois-Korean sisäisessä politiikassa, koska koskaan aiemmin tällaista tapausta ei ole ollut, sanoi eteläkorealainen viranomainen.

Sota syytettiin Kyodon mukaan siitä, että hän oli kieltäytynyt ottamasta käyttöön uusia viljelymenetelmiä ja johtanut näin maatalouspolitiikkaa harhaan.
Pohjois-Koreaa vaivaa valtava ruokapula, joka on osittain seurausta maata vaivanneista tulvista, mutta länsimaisten asiantuntijoiden mukaan myös vanhanaikaisesta ja tehottomasta maataloudesta.
(STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat