Mainos

P-Korea ei halua Japania ydinkriisineuvotteluihin

Pohjois-Korea ilmoittaa, ettei se enää salli Japanin osallistuvan Pohjois-Korean ydinohjelmaa koskeviin neuvotteluihin.

Pohjois-Korea

Pohjois-Korean ulkoministeriö kertoo asiasta maan virallisen uutistoimiston KCNA:n välittämässä lausunnossa. Lausunnon mukaan Japani on liittänyt neuvotteluihin kahdenvälisiä asioita eikä sitä enää jatkossa voida pitää luotettavana neuvottelukumppanina.

Japani kommentoi heti ilmoitusta toteamalla, että kyse on monenkeskisistä neuvotteluista. Japanin mukaan Pohjois-Korealla ole oikeutta päättää ketkä ydinkriisineuvotteluihin osallistuvat.

-Meillä ei ole mitään aikomusta hyväksyä tätä, Japanin ulkoministeriön edustaja sanoi Pohjois-Korean kannasta. Hänen mukaansa Pohjois-Korean ydinohjelmassa on kyse asiasta, jolla on merkitystä koko alueelle ja maailmalle.

Kuuden maan - Yhdysvaltain, Kiinan, Venäjän, Koreoiden ja Japanin - edustajat neuvottelivat Pohjois-Korean ydinohjelman aiheuttamasta kriisistä Pekingissä elokuussa. Neuvotteluiden on odotettu jatkuvan lähitulevaisuudessa. Pohjois-Korean mukaan Japani on kytkenyt neuvotteluihin kahdenvälisiä asioita, esimerkiksi arvostellut Pohjois-Koreaa japanilaisten sieppauksista 1970- ja 80-luvuilla.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.