Ozzy Osbourne sai positiivisen hiv-tuloksen

Rokkari Ozzy Osbourne järkyttyi pahanpäiväisesti saatuaan verikokeensa tuloksen: lääkäri diagnosoi hänen olevan hiv-positiivinen.

– Sekosin aivan täysin! Luulin vain homojen sairastavan hiviä, ja nyt minulla oli se hiton maanvaiva. Lääkäri olisi yhtä hyvin voinut langettaa minulle kuolemantuomion. Putosin kirjaimellisesti polvilleni ja halusin oksentaa, rock-legenda kertoo 1980-luvun tapahtumista National Enquirer -lehdessä.

Pian laboratoriosta kuitenkin soitettiin ja kerrottiin Ozzyn testin olevan rajatapaus. Hänet pyydettiin uuteen testiin, josta hän melkein kieltäytyi, koska oli jo omien sanojensa mukaan päättänyt tappaa itsensä. Uusintatestissä lopulta kuitenkin selvisi, ettei hänellä olekaan hiviä.

– Olin vetänyt niin paljon huumeita, että immuunijärjestelmäni oli taantunut, hän selittää outoa testitulosta.

Ozzy on myöntänyt pettäneensä tuohon aikaan vaimoaan Sharon Osbournea jatkuvasti. Hiv-sekaannus pelästytti hänet kuitenkin niin läpikotaisin, että hän on omien sanojensa mukaan pysynyt sen jälkeen uskollisena.

Laulaja kertoo tapauksesta myös elämäkerrassaan I Am Ozzy.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat