Oxfam: Köyhimmät kärsivät tsunamista eniten

Tapaninpäivän hyökyaaltokatastrofissa kuoli yli 200 000 ihmistä ja puoli miljoonaa ihmistä menetti kotinsa.

Tasan puoli vuotta sitten Aasian hyökyaaltokatastrofi koetteli pahiten alueen köyhiä ihmisiä. Hyväntekeväisyysjärjestö Oxfam toteaa tänään julkaistussa selonteossaan, että köyhimmät kotitaloudet olivat erityisen haavoittuvaisia tsunamin tuhovoimalle, koska hatarat mökit huuhtoutuivat hyökyveden mukana olemattomiin, kun taas rikkaiden ihmisten tiilitalot kestivät aallot paremmin.

Pelastustyöntekijöiltä kesti myös kauemmin päästä syrjäisiin kyliin, joissa useimmiten ei ollut saatavilla lääkäreitä tai muuta lääkintähenkilöstöä. Lisäksi tsunamiapu on joissakin tapauksissa päätynyt köyhien sijasta maanomistajien, liikemiesten ja paikallisesti tunnetuimpien ihmisten käsiin, todetaan selonteossa.

- Tsunami iski pahiten köyhimpiin ihmisiin ja jätti heille suurimmat ongelmat, sanoi Oxfam American puheenjohtaja Raymond C. Offenheiser.

Hänen mukaansa apu on nyt suunnattava köyhille, syrjäytyneille ihmisille sekä naisille.

Tapaninpäivän tsunamikatastrofissa kuoli yli 200 000 ihmistä ja puoli miljoonaa jäi kodittomaksi. Pahiten katastrofista kärsivät Indonesia, Sri Lanka ja Intia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat