Oviaukon kapeus ratkaisi Ruotsin palokatastrofissa

Göteborgin pelastuspalvelun mukaan oviaukon kapeus, hätäuloskäyntien palovaaralliset materiaalit ja väenpaljous juhlahuoneistossa olivat syitä siihen, miksi Hisingenin diskopalo muodostui hyvin tuhoisaksi. Kuukausi sitten sattuneessa palossa sai surmansa yli 60 ihmistä. Pelastuspalvelu esitteli tänään yhteenvedon tapahtumista. Selonteossa ei kerrottu palon syttymissyytä, minkä tutkiminen on Ruotsin poliisin asia.

Palopäällikkö Åke Jacobsson muistutti kuitenkin tänään pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että palosäännösten mukaan varauloskäynnissä ei saa olla minkäänlaisia palovaarallisia aineita. Hisingenin palo alkoi juuri varauloskäynnissä.
-Poliisi saa selvittää, mitä siellä oli, me voimme vain todeta, että siellä oli jotain palavaa, hän sanoi.
Koska palo sai alkunsa tanssisalin ulkopuolella, se yltyi vauhdilla päästyään itse huoneistoon.

Jackobssonin mukaan oviaukon kapeus oli yksi tärkeimmistä syistä, minkä vuoksi niin monet saivat palossa surmansa. Oviaukkoon, joka oli leveydeltään vain 90 senttimetriä, muodostui tulppa ihmisistä, jotka kaikki pyrkivät ulos ainoasta käytettävissä olevasta uloskäynnistä.
-Jos aukko olisi ollut 120 senttiä, olisi siitä mahtunut kaksi ihmistä samaan aikaan, hän tähdensi.

Nykyisten turvasäännösten mukaan 90-senttisellä oviaukolla varustettuun tilaan voi ottaa korkeintaan 150 ihmistä sisään. Onnettomuusiltana diskossa oli ainakin sata ihmistä enemmän.
(STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat