Ovatko 3D-lasit pian menneen talven lumia?

Kolmiulotteisuus on ollut tänä vuonna kova sana niin elokuvateattereissa kuin kotien uusissa televisioissakin. 3D-lasien avulla on päässyt nauttimaan uusimpien elokuvien erikoisefekteistä. Nyt kolmiulotteisten efektien katsomiseen on kehitteillä uudenlainen kilpailuvaltti:

Japanilaisen teknologiajätti Toshiban odotetaan nimittäin julkistavan lähiaikoina kolme 3D-näyttöä, joissa efektien katsomiseen ei tarvita lainkaan 3D-laseja. Kolmiulotteisten efektien katsomiseen käytetään tekniikkaa, jonka arvioidaan muistuttavan Nintedo3DS-käsikonsolissa käyttöön otettavaa Sharpin parallax barrier -teknologiaa.

Asiasta kertoo teknologiasivusto Gizmodo japanilaiseen Yomiuri Shimbun -julkaisuun viitaten.

Julkaisun mukaan Toshiba julkistaa kolme televisiomallia ennen joulua. Televisiot käyttävät teknologiaa, jossa valonsäteitä lähetetään eri kulmista.Tällöin saadaan luotua kolmiulotteisia efektejä, joiden katsomiseen ei tarvita laseja.

Toshiba mainitsi jo huhtikuussa, että teknologiaa käytettäisiin 21-tuumaisessa 1280 x 800 (WXGA) -tarkkuudella toimivassa näytössä.

Yhtiön mukaan uudella tekniikalla tuotettavat kuvat muuttuvat sen mukaan mistä suunnasta niitä katsotaan. Katselukulman kerrotaan olevan laaja ja lisäksi kuvaa kehutaan luonnolliseksi ja sulavalinjaiseksi. Näytön mainostetaan olevan ympäristöystävällinen ja sen virrankulutus on alhainen.

Gizmodo arvelee Toshiban ilmoittavan uudesta 3D-teknologiastaan tarkemmin ensi viikolla IFA-tapahtumassa.

Lue myös:

    Uusimmat