Outokumpu lomauttaa johtonsa Suomessa

Kuva: Lehtikuva

Outokummun eilen kertomat henkilöstövähennykset Ruotsissa ulottuvat myös Suomeen.

Outokummun toimitusjohtaja Juha Rantanen sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa, että esimerkiksi Tornion tehtaan tilannetta arvioidaan uudelleen ensi vuonna.

- Arvioimme tilannetta uudelleen vuoden vaihteen jälkeen, katsomme markkinoita silloin ja arvioimme, miten nykyiset säästötoimet riittävät ja tehdä silloin uudelleen ratkaisuja.

Tornion tehtaalla vältettiin aiemmin tänä vuonna ilmoitetut henkilöstön vähennystarpeet yhteisillä säästötoimilla. Nyt henkilöstötoimiin kuitenkin jouduttaneen.

- Meillä on Suomessa pääkonttorin palveluksessa runsas 200 ihmistä. Puhumme henkilöstövähennyksistä, jotka ovat suuruudeltaan muutamakymmenen ihmistä. Sen lisäksi lomautamme koko pääkonttorin henkilöstön, johdon mukaanlukien, ensi vuonna määräajaksi.

Lue myös:

    Uusimmat