Outokummun voitto kolminkertaistui

Outokummun toisen vuosineljänneksen liikevaihto kasvoi 37 prosenttia edellisvuodesta 964 miljoonaan euroon. Yhtiön liikevoitto yli kolminkertaistui edellisvuodesta ja oli 159 miljoonaa euroa (49 miljoonaa vuotta aiemmin). Voitto ennen satunnaiseriä ja veroja nousi 147 miljoonaan euroon. Osakekohtainen tulos oli 1,03 euroa.

Outokumpu kertoo, että sen hyvä tulos johtuu vertailujaksoa selvästi korkeammista metallihinnoista, Yhdysvaltain dollarin vahvistumisesta 12 prosentilla suhteessa euroon sekä konsernin omien tehostamistoimien tuloksista. Tulosta paransi lisäksi Harjavallan nikkelitehtaan myynnistä konsernitasolla syntynyt 39 miljoonan euron myyntivoitto sekä osakkuusyhtiö Okmetic Oyj:n listautumisannista muodostunut 8 miljoonan euron tulosvaikutus.

Konsernin vuoden 2000 tuloksen Outokumpu arvioi paranevan huomattavasti viime vuodesta. Mikäli markkinatilanne ei loppuvuoden aikana heikkene olennaisesti, muodostuu myös toisen vuosipuoliskon tulos hyväksi. Kesälomakausi ja normaalit vuosihuoltotyöt vaikuttavat kuitenkin jonkin verran kolmannen neljänneksen kannattavuuteen, Outokumpu kertoo tulostiedotteessaan.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat