Outokummun toimitusjohtaja vaihtuu

Outokummun toimitusjohtaja Jyrki Juusela jää eläkkeelle vuoden lopussa. Yhtiön mukaan uusi toimitusjohtaja nimitetään alkusyksyyn mennessä.

Metallikonserni Outokummun toimitusjohtaja, vuorineuvos Jyrki Juusela on päättänyt jäädä eläkkeelle vuoden lopussa. Juusela täyttää marraskuussa 61 vuotta. Hän on ollut Outokummun toimitusjohtaja vuodesta 1992 ja konsernin palveluksessa jo vuodesta 1971.

Outokummun uusi toimitusjohtaja on tarkoitus löytää alkusyksyyn mennessä. Yhtiön hallitus on jo aloittanut valintaprosessin.

Juusela kommentoi eläkepäätöstään toteamalla, että kolmetoista vuotta toimitusjohtajana on ollut riittävän pitkä aika voimakkaasti kehittyvän yhtiön johdossa. Yhtiö on saanut hahmonsa johtavana ja kannattavana metalli- ja teknologiakonsernina, ja nyt on sopiva aika antaa vetovastuu nuoremmille, Juusela arvioi yhtiön tiedotteessa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat