Outoja ympäristölaskuja yrittäjille

Noin 34000 suomalaista yritystä on saanut laskun Pakkausalan ympäristörekisteriltä PYR Oy:ltä. PYR:n mukaan kyseessä on tarjous, jossa ratkaisun tekee jokainen yritys osaltaan itse.
-Yrittäjien kannalta tilanne näyttää kuitenkin aivan muulta kuin tarjoukselta, sanoi Etelä-Pohjanmaan yrittäjien puheenjohtaja Heikki Ketola. Sekä Suomen yrittäjien keskusliiton toimistoon Helsinkiin että Etelä-Pohjanmaan yrittäjien toimistoon Seinäjoelle on tullut asiasta satoja soittoja.

Ketola kertoi itsekin saaneensa 2440 markan suuruisen laskun. Laskussa on eräpäivä, viivästyskorko ja huomautusaika kahdeksan päivää. Laskusta tosin puuttuu lähettäjän LY-tunnus. Ketola korostaa, että tässä tapauksessa kyse ei voi olla tavanomaisesta laskusta, koska yrityksen ja PYR:n välillä ei ole mitään sovittu. Ketola kieltääkin ehdottomasti yrityksiä maksamasta laskua.

Ketolan mukaan Etelä-Pohjanmaan yrittäjät ei voi hyväksyä missään nimessä sitä, että PYR Oy on pyrkinyt synnyttämään ilman tarjousta ja sopimusta velkatilanteen lähettämällä laskun, vaikka sen olisi pitänyt markkinoida itseään ja toimintaansa.

PYR:stä on samassa kirjeessä lähetetty esite, missä kuvataan hintatietoineen niitä palveluja, mitä heillä on tarjottavana. Kirjeessä on myös sopimusluonnos ja siis lasku eräpäivineen ja viivästyskorkoineen. Laskutettu on liikevaihtoon perustuva liittymismaksu sekä ensimmäisen vuoden vuosimaksu.

Materiaalissa viitataan EU-direktiiviin ja valtioneuvoston päätökseen, sekä kerrotaan, että PYR Oy toimii ympäristöministeriön hyväksymänä. Samassa materiaalissa väitetään tosin virheellisesti, että hyötykäyttövelvoitteesta voi vapautua ainoastaan tekemällä sopimuksen kyseisen yhtiön kanssa.

Ketolan mukaan Etelä-Pohjanmaan yrittäjät on ryhtynyt selvittämään asiaa. Mitään rikosilmoitusta ei ole kuitenkaan tehty.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat