Outo luontoilmiö yllätti meteorologinkin - Tarvitaan juuri oikeat olosuhteet

MTV Uutisten nettisivuilla kerrottiin tänään erikoisesta luontoilmiöstä Hämeenlinnan Tuuloksessa. 

Suolijärvelle satanut räntä oli kasaantunut keskiviikkona säännöllisiksi pumpulimaisiksi nauhoiksi järven veteen.

Tapaus ei ole entuudestaan tuttu MTV:n meteorologi Visa Salojärvelle, mutta hän arvelee, että kyse on ilmiöstä, jossa vesi on juuri ja juuri jäätymispisteessä.

– Ilmeisesti järven vesi on ollut aivan jäätymispisteessä, mutta ei kuitenkaan vielä jäässä. Veteen satanut räntä on alkanut jäätyä, mutta aaltoliikeen ja veden virtauksen vuoksi se on ottanut nauhamaisen olomuodon, Salojärvi sanoo.

Ilmiön havainnut Vesa Kaloinen kertoo, että valkoinen, pumpulimainen nauha tuntui aivan lumelta. 

– Kyllä se lunta oli. Kauhaisin sitä käsiini vedestä, ja siitä sai tehtyä lumipalloja.

Kaloinen kertoo, että päivällä alueella oli satanut lumentapaista ja lämpötila oli ollut nollan tuntumassa.

MTV:n meteorologi Visa Salojärven arvio perustuu kuvista tehtyyn tulkintaan. 

– Hydrologit varmasti osaavat selvittää asian tarkemmin, koska he tuntevat veden fysikaalisia ja kemikaalisia ilmiöitä paremmin, Salojärvi täsmentää.



Lue myös:

    Uusimmat