Outi Kettuselle kahden vuoden kilpailukielto

Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on langettanut Suomen olympiaryhmän urheilijalle Outi Kettuselle kahden vuoden kilpailukiellon.

Hän oli jäänyt kiinni harjoituskauden dopingtestissä 13. syyskuuta, mutta tapaus luokiteltiin kotimaassa tietämättömyydestä johtuneeksi vahingoksi. Rangaistuksena oli vain varoitus.

Kettunen ehti aloittaa jo maailmancupin kiertueen viikko sitten Italian Anterselvassa. Hänet oli itsenäisyyspäivänä pyydetty Anterselvassa IBU:n hallituksen edustajien ja lääketieteellisen komitean saksalaisen puheenjohtajan Juergen Haberstrohin kuultavaksi. Läsnä olivat myös Suomen päävalmentaja Anatoli Hovantsev ja valmentaja Juha Papinsaari.

Ennen lopullista tietoa IBU:n rangaistuksesta Kettunen päätti lähteä kotiin ja matkusti torstaiaamuna Innsbruckin kautta Kajaaniin läheistensä ja tukiryhmänsä luo.

Mahdollisuus valittaa

Uutinen rangaistuksesta ilmestyi torstaina aamupäivällä IBU:n verkkosivuille. Tuomiosta on mahdollisuus valittaa IBU:n omaan vetoomusistuimeen ja sen jälkeen riippumattomaan urheilun vetoomusistuimeen CAS:ään, jonka päämaja on Sveitsissä.

Suomen ampumahiihtoliitto SaHL oli määrännyt Kettuselle 16. marraskuuta vain varoituksen, josta informoitiin IBU:a 1. joulukuuta. SaHL:n ratkaisu perustui kansallisen antidopingtoimikunnan ADT:n äänin 3-2 antamaan suositukseen.

Nandrolonia testinäytteessä

Kettunen antoi positiivisen dopingnäytteen harjoitusleirillä Vuokatissa. Näytteestä löytyi nandrolonia, joka kuuluu anabolisia steroideja sisältäviin aineisiin. Kertomansa mukaan Kettunen oli aloittanut edellisenä päivänä ilman reseptiä ostamansa luontaistuotteen käytön. Sen sisältöluettelossa ei ollut mainintaa nandrolonista tai mistään muustakaan kielletystä aineesta.

Runsas viikko myöhemmin Kettunen antoi SM-ampumajuoksukilpailussa testinäytteen, joka oli negatiivinen. Hän oli kuitenkin jatkanut koko ajan luontaistuotteen käyttöä.

"Kaikki on vielä auki"

Ampumahiihtäjä Outi Kettunen, 22, vastasi torstaina illansuussa Kajaanissa kännykkäänsä reippaasti. Hän oli aiemmin päivällä saapunut kotimaisemiinsa oltuaan keskiviikkona Anterselvassa kansainvälisen lajiliiton IBU:n kuultavana syyskuisesta positiivisesta dopingnäytteestään. Kettunen katsoi joutuneensa nöyryytetyksi ja järjestelmän uhriksi, kun Suomen lajiliiton antama varoitus ei riittänyt IBU:lle. Varoitus muuttui kahden vuoden kilpailukielloksi, josta voi toki valittaa. Näin todennäköisesti tehdäänkin, vaikka urheilija itse halusi vielä miettimisaikaa.
- On mahdollista vaihtaa lajia tai siirtyä ihan muihin hommiin. Kaikki on vielä auki, hän pohtii tilannettaan.
- Suomen joukkue suhtautui vielä Itsenäisyyspäivän iltana erittäin kannustavasti minuun. Jokainen tietää, että tällainen tapaus olisi voinut sattua kenelle vain, Kettunen miettii.
- Moni on sanonut minulle, että olen vasta 24-vuotias, kun kaksi vuotta on kulunut, ja parhaassa iässä (27) Torinon olympialaisissa 2006. En vielä tiedä, haluanko edes jatkaa.

Ilmapiiri ei miellyttänyt

Kettunen ei ollut pitänyt kuulemistilaisuuden ilmapiiristä, kun varoitukseen oli suhtauduttu naureskellen.
- Päätin lähteä kotiin jäämättä odottamaan, mitä IBU päättää. Uskoni oikeuskäsitykseen horjuu, suomalaisneitonen sanoi.
- Tämä on todella pöyristyttävää ja ihmeellistä, miten urheilijaa voidaan nöyryyttää. He halusivat näyttää omaavansa valtaa. Kettusen mielestä on liikaa vaadittu, kun hänen olisi muka pitänyt tajuta lukea ostamansa luontaistuotteen sisältötiedot saksankielisestä netistä. Suomalaisten käyttöohjeiden mukaan kyseessä oli vapaasti ostettava tuote, jonka hän ymmärsi sopivan kaikkien lajien urheilijoille.
- Veriarvoni olivat menneet viime talven anemian tapaan taas heikoiksi, ja ajattelin käyttää luontaislääkettä normaalin rautalääkitykseni lisänä.

"Useiden asioiden summa"

Kettunen arveli, että positiivinen dopingnäyte oli useiden yksittäisten asioiden onneton summa.
- Päivää aiemmin aloitin Vuokatissa alppimajaoleskelun ja samanaikaisesti luontaistuotteen nauttimisen. Myös hormonitasapainossani oli silloin ongelmia, Outi muisteli.

Hän arveli nyt jälkeenpäin, ettei aineenvaihdunta ollut tottunut heti uuteen tuotteeseen.
- Jo viikkoa myöhemmin annoin negatiivisen näytteen, Kettunen muistutti. Outia harmitti se, että IBU:n herrat sekoilivat papereissaan.
- He näyttivät Suomen ADT:n paperia, jossa luontaislääke oli kiellettyjen aineiden listalla.
- He eivät halunneet päivämäärästä ymmärtää, että tämä lista oli tehty vasta minun tapaukseni jälkeen. Eri liitoissa toimitaan eri tavalla, Kettunen huomautti.
- On tietysti muille hyvä, että minä olin viimeinen, joka jouduin kärsimään puutteellisista listoista, ja tulokseni sai aikaan vihdoinkin toimintaa. Outi luuli kaiken pahan olevan jo ohi, kun keskiviikkona harjoituslenkiltä palattuaan sai kuulla Juha Papinsaarelta IBU:n pyytämästä palaverista.

Myllytys alkoi uudelleen

Papinsaari kertoi Anterselvassa jo etukäteen pelänneensä jotakin tällaista.
- Aikamoinen myllytys oli jo Suomessa, ja se sama alkoi nyt uudelleen. Onneksi siihen oli jo totuttu.
- Me olimme Anatoli Hovantsevin kanssa vain kuunteluoppilaina. Varmasti lähdemme tekemään liiton ja urheilijan yhteistyöllä valitusta IBU:ssa, mutta sen kohtalosta ei tiedä. Jatkomahdollisuus valitukseen on vielä sen jälkeenkin. IBU oli luvannut ilmoittaa ratkaisustaan Suomen joukkueelle vielä illalla tai torstaina klo 8:aa mennessä aamulla, mutta Kettusen noustessa autoon kotimatkalle ei tietoa ollut tullut.

Vastaan tulleelta IBU:n edustajalta Papinsaari kuuli sattumalta, mitä oli päätetty, ja soitti Kettuselle. Papinsaari uskoo, että lyhyen tähtäimen vaikutuksena on Suomen naisten viestijoukkueen suunniteltua vähäisempi kilpailuttaminen tammikuun mc-kiertueella.
- MM-kisoissa olemme varmasti mukana myös viestissä, mutta muuten tähtäämme 2-3 naisen henkilökohtaiseen menestykseen.
- Tämä voi ikävä kyllä vaikuttaa olympiakomiteassa naisten viestijoukkueen lähettämiseen Salt Lake Cityyn.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat