Mainos

Oulun vauvamurhista nostettiin syytteet - tekotapa erityisen raaka

Niin sanotuista Oulun vauvakuolemista on nostettu syytteet. 35-vuotiasta naista syytetään viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.

Viiden vastasyntyneen vauvan ruumiit löydettiin oululaisen kerrostalon kellarikomerosta kesäkuun alussa. Epäilty on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Rikosnimikkeenä on murha, koska syyttäjän mukaan teot on tehty vakaasti harkiten sekä erityisen raa'alla tai julmalla tavalla. 

Syyttäjä katsoo myös, että epäillyt teot ovat myös kokonaisuutena arvostellen törkeitä.

Epäiltyjen rikosten tekoajat ajoittuvat vuosille 2005 – 2014. Nainen ei ole poliisin esitutkinnassa pystynyt kertomaan motiivia epäillyille rikoksille, eikä sitä, miksi hän säilytti vauvojen ruumiit.  

Nainen oli kuljettanut ruumiita mukanaan useassa muutossa. Uusimmassa kiinteistössä ruumiita säilytettiin varastokomerossa, josta levinneestä hajusta naapurit ilmoittivat kiinteistöhuoltoon.  

Nainen on ollut vangittuna kesäkuun alusta lähtien.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.