Oulun poliisi kohtasi aavemaisen tehtävän, joka jäänee ikuiseksi mysteeriksi: "Ehkä se oli kummitus..?"

Oulun poliisi kohtasi aavemaisen mysteerin, johon ei ole monen kuukauden jälkeenkään saatu selvyyttä.

Oulun poliisilaitos kertoo Facebook-tilillään erikoisesta tehtävästä, jonka he kohtasivat jo aiemmin tänä keväänä, mutta johon ei ole vieläkään saatu selvyyttä – eikä varmaan koskaan saadakaan.

Kerrostalossa naapurit olivat valittaneet, kuinka yhdessä asunnossa hakattiin tuntien ajan patteriin niin, että korvissa soi.

Poliisit sulkivat pois kaikki muut asunnot ja talon yhteistilat ja pauke paikallistettiin yhteen tiettyyn asuntoon.

– Kuulimme patterin paukutuksen selvästi rappukäytävään, ja siirryimme pimpottelemaan kohde asunnon ovea. Ovea ei avattu, mutta postiluukusta kurkistelemalla havaitsimme asunnon olevan pimeä ja että postia oli kertynyt runsaasti eteiseen, Facebook-päivityksessä kerrotaan.

Vastauksena pelkkää paukutusta

Poliisit olivat huudelleet asuntoon sisälle ja huutoon oli vastattu jälleen paukuttamalla patteria.

– Aloimme aavistella, että asunnossa olevalla ei kaikki ole kunnossa.

Paikalle tilattiin oven avaus ja odotellessaan poliisit jatkoivat puhutusta postilaatikosta. Vastauksena he saivat vain patterin paukutusta.

– Kysyimme asunnossa olijalta, onko hän loukkaantunut ja pyysimme paukauttamaan patteria kaksi kertaa, jos hän tarvitsi apua. Kuulimme kaksi kumeaa pamausta, poliisi kertoo.

Viimein kiinteistöhuolto saapui paikalle ja ovi saatiin auki. Sisällä odotti melkoinen yllätys.

– Voitte uskoa, että olimme melko puulla päähän lyötyjä, kun emme löytäneet asunnosta ristinsielua. Se oli tyhjä. Myös patterin kolina vaikeni tyystin.

Poliisi tarkentaa päivityksen kommenteissa, että kyseessä oli asuttu asunto, jonka asukas ei ollut kotona. Asunto sijaitsi myös niin korkealla, että jos asunnossa olisi ollut joku, joka olisi kadonnut parvekkeelta ennen poliisin sisäänmenoa, niin hänellä olisi pitänyt olla kyky lentää.

Tapahtumille ei siis löytynyt mitään järjellistä selitystä ja poliisit aprikoivatkin, olisikohan joku naapuri pilaillut heidän kustannuksellaan. Tai sitten:

– Ehkä se oli kummitus..?

Lue myös:

    Uusimmat