Oulun naispappikiista lähti taas syyteharkintaan

Naispappeutta vastustavan oululaiskappalaisen niskoittelu jatkuu. Oulun hiippakunnan tuomiokapituli on tällä viikolla lähettänyt Vesa Pöyhtäristä jo kolmannen kanteluryppään kurinpitoasiamiehelle syyteharkintaan.

Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin lakimiesasessorin Osmo Rahjan mukaan kaikki kantelut ovat samankaltaisia: Karjasillan seurakunnassa työskentelevä Pöyhtäri ei ole suostunut toimittamaan jumalanpalveluksia yhdessä naispapin kanssa.

Tuomiokapituli antoi jo kesäkuussa 2006 Pöyhtärille kirjallisen varoituksen, joka on parhaillaan korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Viime lokakuussa Pöyhtärille langetettiin kahden kuukauden virkaero. Tämä tapaus on käsiteltävänä Oulun hallinto-oikeudessa.

Pöyhtärin toiminnasta on tuomiokapituliin kannellut Karjasillan seurakunnan kirkkoherra.

Pöyhtäri saa jatkaa normaalisti virassaan, sillä tuomiokapitulin päätökset ovat lainvoimaisia vasta sitten, kun valitusprosessi on käyty läpi.

- Jos pappi tai kuka tahansa muu virkamies käyttäytyy oikein törkeästi, hänet on mahdollista pidättää virasta tutkinnan ajaksi. Tässä tapauksessa ei kuitenkaan olla edes harkittu virasta pidättämistä. Se olisi turhan rankkaa. Kyse on kuitenkin yksittäistapauksista, Rahja selvittää.

Kirkollinen kurinpitorangaistus voi olla kirjallinen varoitus, määräaikainen pappisvirasta erottaminen tai viraltapano.

Kurinpitoasiamiehen ratkaisu viimeisimmästä kanteluryppäästä on Rahjan arvion mukaan odotettavissa kuukauden, kahden sisällä. Mahdollisesta rangaistuksesta päättää tuomiokapituli.

Asiasta kertoi Ylen Oulun radio tänään. Ylen mukaan Pöyhtäri aikoo hakea virkavapautta kahdeksi vuodeksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat