Oulun lentokenttä avattiin keskellä yötä – Kaleva: Vakavasti sairastunut lapsi tarvitsi kiireellistä apua

Oulun lentokenttä avattiin poikkeuksellisesti keskellä yötä, kun viranomaiselta tuli kiireellinen pyyntö ohjata Tukholmasta tuleva kone maahan.

Kyseessä oli sairaalalaitetta henkilökuntineen kuljettava lentokone, jonka piti kiireellisesti laskeutua Ouluun. Tapauksesta kertoneen Kalevan mukaan kyseessä oli hengitysvajeen hoitoon käytettävä laite, jota tarvittiin vakavasti sairastuneen lapsen hoitoon Suomessa.

Viranomaisilta aamuyöllä tulleen pyynnön jälkeen lentokenttä hälytti kotonaan nukkumassa olleen lennonjohdon paikalle, joka normaalein lennonjohdollisin toimin saattoi apua tuovan lentokoneen kentällä.

Suomessa lennonjohtoa hoitavan ANS Finlandin viestintäpäällikkö Leena Huhtamaa kertoo, että lennonjohto saadaan aina tarvittaessa paikalle lentokentälle. Hän kuvailee tapausta kuitenkin harvinaiseksi, sillä ei muista lentoasemaa erikseen avatun vastaavalla tavalla aiemmin.

Myöskään Finavian viestinnän asiantuntija Kirsi Luhta kertoo ei muista vastaavaa tapausta viime vuosilta. Helsinki-Vantaan lentoaseman kaltainen vilkkaampi lentoasema on öisinkin auki, ja viranomaisen hätäpyynnön tullessa kone vain nostetaan prioriteettilistan kärkeen.

Lue myös:

    Uusimmat